Jari-Matti Latvalan ensimmäinen kausi Toyotan tallipäällikkönä oli tuloksellisesti täydellinen. Samalla se opetti Latvalalle myös paljon hänestä itsestään.
LUE MYÖS: Kommentti: Rallin MM-sarja sai uuden B-ryhmän – Sébastien Ogier osoitti yllättävällä hetkellä olevansa kaikkien aikojen paras
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvalan aamurutiini löi Toyotan pääjohtajan ällikällä – "Arvostan häntä siitä"
Kausi 2021 oli Toyotan kohdalla toinen kerta, kun talli onnistui viemään nimiinsä niin kuljettajien kuin valmistajien maailmanmestaruuden. Vuonna 1994 mestariksi kruunattiin Didier Auriol, nyt Sébastien Ogier.
Latvala oli päässyt jo aiemmin seuraamaan Ogierin, kahdeksankertaisen maailmanmestarin, toimintaa varsin läheltä ajettuaan tämän tallikaverina Volkswagenilla vuosina 2013–2016, mutta nykyisessä pestissä ranskalaistähden suuruus avautui vielä entistäkin paremmin.
Kun Latvalalta kauden viimeisen osakilpailun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa kysyttiin, mikä oli hänen suurin oppinsa tämän kauden aikana, hän liitti vastauksen omaan, kaksi vuotta sitten päättyneeseen kuljettajauraansa.
– Seurasin kuljettajiamme, sitä, mitä he tekevät ja mihin osa-alueisiin he keskittyvät. On vähän surullista sanoa tämä, mutta nyt ymmärrän, kun katson näitä kuljettajia, miksi en itse voittanut koskaan maailmanmestaruutta, Latvala sanoi.
– Tämä on hyvää oppia, mutta samaan aikaan se on vähän surullista.
Vaikka Latvala ei täsmentänyt lausuntoaan tämän enempää, yksi mahdollinen ero hänen ja Ogierin välillä käy ilmi, kun Latvalan edeltäjä arvioi MTV Urheilulle sitä, mikä on tehnyt Ogierista kahdeksankertaisen maailmanmestarin.

