Toyotan tallipäällikkönä Jyväskylässä toiminut Juha Kankkunen seurasi silmä kovana myös WRC2-luokan voittotaistelua.
Luokkaa johtaneen Roope Korhosen ero Jari-Matti Latvalaan oli sunnuntaihin lähdettäessä vain 1,8 sekuntia Korhosen eduksi.
Latvala kiristi sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokeella, Ouninpohja 1:lla pohja-aikaan, mutta Korhonen jäi vain 0,5 sekuntia. Näin ollen viimeiselle pikataipaleelle kärkikaksikko lähti 1,3 sekunnin marginaalilla.
Viimeisellä erikoiskokeella Latvala päihitti Korhosen, mutta vain 0,2 sekunnilla, joten 26-vuotias Korhonen pääsi juhlimaan luokkavoittoa 1,1 sekunnin turvin.
2:22Jari-Matti Latvala kävi onnittelemassa Roope Korhosta Ouninpohjan maalissa.
Kumpikin kuski ajoi Toyotalla, joten tallipäällikkö Kankkusella riitti jännitettävää myös tämän luokan osalta.
– Seurasimme tilannetta kymmenys kymmenykseltä ja kyllä oli hieno ja puhdas ajo Roopelta. Jari-Matti osaa Ouninpohjan ulkoa ja varmasti on kokemusta, Kankkunen sanoo.
Kankkunen toteaa, että Korhoselle tällaisen sekuntikampailun voittaminen on varmasti iso asia.
