Tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti tänään viimeisen puheen eduskunnalle. Voit lukea puheen kokonaisuudessaan alta:
"Arvoisa puhemies, arvoisat Suomen kansan edustajat.
Kaikki on muuttunut – mikään ei ole muuttunut.
Elämme uudenlaista ajanjaksoa. Ihmisten mielissä sanat sota, rauha ja turvallisuus ovat nyt painokkaasti läsnä. Kaikkien olemista varjostavat ilmastonmuutoksen vaikutukset.
Kuva tulevaisuudesta ei enää olekaan totutuin tavoin yksinomaan odotusta paremmasta, vaan yhä useammin toivomusta pahemman välttämisestä.
Kaikki on muuttunut.
Teknologian kehitys on ollut huimaa ja tahti näyttää vain kiihtyvän. Automaation ja robottien jälkeen elämme tekoälyn läpimurron aattoa – kuinka pitkälle se vie tai korvaa ihmisen on vielä arvailujen varassa.
Tavoitteena on ollut helpottaa ihmisen elämää. Fyysinen rasitus lieneekin vähentynyt, henkinen paine taas kasvanut.
Valitettavasti myös tuhoamisen teknologia on kehittynyt, droonit ja miehittämättömät aseet, salakavalat toimijat, tekevät tuloaan.
Ympäristöteknologia sen sijaan nostattaa toiveita, ehkä kyetään korjaamaan teollisen teknologian jälkiä.
Mikään ei ole muuttunut.
Tällä tarkoitan ihmismielen sisintä, tunteita ja tuntemuksia. Ne kaikki ovat tuttuja vuosituhansien takaa: rakkaus/viha, kateus/myötätunto, vallanhimo/alistuminen, sotaisuus/rauhantahto ovat kaikki kuvattu vaikkapa jo hellenistisessä kirjallisuudessa.
Ihmiskunta ei ole ihmiselle uutta sisäistä asennetta luonut eikä vanhasta luopunut.
Vanhat tunteet ja tuntemukset, se muuttumaton, hallitsee yhä kehittyneempää välineistöä, sitä muuttunutta.
Seuraamme päivittäin tarkoin, mitä presidentti Biden, presidentti Putin tai presidentti Xi ovat sanoneet, tai miten ex-presidentti Trump valtaan pyrkii.

