Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää poistettiin Provinssista kesällä 2023. Nyt asiaa käsitellään oikeudessa.
Oliko sukupuolen moninaisuudesta kriittisesti kirjoittaneen kansanedustajan poistaminen Provinssi-festivaaleilta syrjintää?
Tähän kysymykseen Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus ottaa pian kantaa. Oikeudenkäynti festivaalin järjestäjiä vastaan alkaa tänään.
Tapaus liittyy kesään 2023, jolloin perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää oli kutsuttu vip-vieraaksi Provinssiin kuten kaikki muutkin Vaasan vaalipiirin kansanedustajat, mutta festivaalin johto päätti poistaa Mäenpään tapahtumasta tämän kirjoitettua Ilkka-Pohjalaiseen Opetushallituksen sukupuolen moninaisuutta kouluopetuksessa käsittelevää ohjetta kritisoivan kirjoituksen.
Syyttäjä vaatii kolmelle festivaalin johtohenkilölle rangaistusta syrjinnästä. Haastehakemuksen mukaan Mäenpää poistettiin festivaalilta ilman hyväksyttävää syytä ja hänet asetettiin eriarvoiseen asemaan poliittisesten näkemystensä vuoksi.
Kirjoituksessaan Mäenpää arvosteli Opetushallituksen verkkosivuilla julkaistuja ohjeita sukupuolen moninaisuudesta. Kirjoituksen otsikkona on "Lasten mielen myrkyttäminen on lopetettava".
Lue myös: Kansanedustajaa ei päästetty Provinssiin – esitutkinta valmis
Mäenpää kritisoi muun muassa sitä, että Opetushallituksen mukaan varhaiskasvatuksessa "sukupuolen moninaisuudesta voi jakaa ikätasoisesti tietoa lapsille kertomalla esimerkiksi, että joillakin pojilla on pimppi tai on mahdollista kasvaa aikuiseksi naiseksi, vaikka olisi syntymässä määritelty pojaksi".
– Sairasta, sanon minä, Mäenpää kirjoitti Ilkka-Pohjalaisessa.
