Therese Johaug hiihti ylivoimaiseen voittoon Lahden Salpausselän 50 kilometrin perinteisen kilpailussa. Kilpailun jälkeen norjalaistähti vakuutteli kisan olleen hänen viimeisensä, mutta Kerttu Niskasta väite ei vakuuttanut.
Johaug irtosi varhaisessa vaiheessa kisaa maannaisensa Astrid Slindin kanssa muusta joukosta. Slind kesti Johaugin kyydissä tovin verran, mutta alkoi pudota vauhdista 12 kilometrin jälkeen.
Lopulta Johaug hiihti maaliin minuutin kaulalla kakkoseksi ehtineeseen Slindiin. Kolmanneksi hiihtäneeseen Ruotsin Ebba Anderssoniin eroa tuli jo kolme minuuttia ja 20 sekuntia.
Kisan jälkeen Johaug hehkui tyytyväisyyttä. Norjalaisen päätähtäin oli Trondheimin MM-kisojen 50 kilometrin kilpailussa, mutta hän jäi kisassa kolmanneksi. Voitto Lahdessa maistui. Johaug empi Lahdessa hiihtämistä pitkään, mutta lopulta ratkaisu osallistua oli oikea.
– Oli todella tärkeää voittaa tänään. Trondheimissa en pystynyt näyttämään täyttä kapasiteettiani ja halusin tänään todella voittaa. Tänään oli todella hyvä päivä ja olen iloinen että tulin tänne, Johaug sanoi.
– Olen todella hyvässä kunnossa, Sukset olivat mainiot.
Lue myös: Therese Johaug murskaavan ylivoimainen 50 kilometrillä – Kerttu Niskaselta hieno temppu
Täksi kaudeksi kilpahiihdon pariin palannut Johaug on vakuutellut uransa päättyvän tähän kauteen. Lauantaina hän arvioi, että jatkamiselle on yhden prosentin mahdollisuus.
– Se on sama (mahdollisuus) Uskon, että tämä oli viimeinen kisani. Mutta aviomieheni sanoo, että ei, ei, voit mennä Cortinaan (olympialaisiin). Odota yli pääsiäisen ennen päätöksen tekemistä. Mutta luulen, että tämä oli viimeinen.
Kuinka tunteikas päivä tämä oli, jos kyseessä oli viimeinen kisasi maailmancupissa?


