Äärijärjestö Hamasin lauantainen hyökkäys Israeliin oli niin mittava ja yllättävä, että on spekuloitu ulkoisten tekijöiden, kuten Iranin, roolista operaatiossa.
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken sanoi sunnuntaina, että vaikka Iranilla ja Hamasilla on pitkä suhde, selkeää todistetta Iranin osasta hyökkäyksessä ei ole vielä nähty.
– Hamas ei olisi Hamas ilman monen vuoden ajan Iranilta saamaansa tukea. Emme ole nähneet suoraa todistusaineistoa siitä, että Iran oli juuri tämän hyökkäyksen takana, tai siinä mukana. Mutta tuki Hamasille monen vuoden ajan on selkeä, Blinken sanoi.
Lue myös: Varoitus USA:lle Irakista: Jos puututte Gazan tapahtumiin, teistä tulee kohde – myöskään Iran ei kiistä tukeaan Hamasille
Hyökkäys saattoi liittyä Saudi Arabian ja Israelin suhteiden normalisoitumiseen
Iranin intressi hyökkäyksessä saattoi tutkijoiden mukaan liittyä hiljattain Saudi-Arabian ja Israelin suhteiden mahdolliseen normalisoimiseen.
Jerusalemissa asuva kirjailija Jarkko Tontti kertoi MTV Uutisille paikallisten teoriasta.
–Teoria, hypoteesi, väite, joka tuntuu olevan ilmassa kaikkialla, tuntuu olevan se, että koska nyt aivan viime päivinä on alkanut näyttää siltä, että Saudi-Arabia voisi olla tunnustamassa Israelin.
– Eli mikä on käytännössä vuosikymmenten sotatila, lakkaisi, ja suurlähettiläät vaihdettaisiin. Ja epäillään että Iran, Saudi Arabian verivihollinen olisi, motivaationaan estää tämä Saudi-Arabian ja Israelin lähentyminen, organisoinut, ollut tukemassa Hamasia tässä, Tontti sanoo.