Kiinan Suomen-suurlähettiläs Chen Li kommentoi Ähtärin pandojen tilannetta MTV Uutisille lähettämässään tiedotteessa.
Pandoja uhkaa palautus Kiinaan, mikäli Ähtärin eläinpuisto ei löydä lisää rahoitusta.
– Uskon, että monet tuntevat samalla lailla kuin minä olonsa monimutkaisiksi ja ristiriitaiseksi tämän raportin nähtyään, ja eivät toivo tällaista tilannetta tapahtuvan, Chen Li kirjoittaa.
Lue myös: Ähtäri lyö karut luvut tiskiin – tarvitaan 1,8 miljoonaa euroa, jotta Lumi ja Pyry voivat jäädä
Lähettiläs myös muistelee tekstissään pandojen saapumista Suomeen.
– Näiden kahden pandojen saapuminen Suomeen on erityisen tärkeä asia sekä Kiinalle että Suomelle, hän kirjoittaa.
– Lumi ja Pyry ovat tulleet muodostamaan kiinalaisten ja suomalaisten yhteistä aarretta, ja symboloivat Kiinan ja Suomen välistä ystävyyttä, Chen Li jatkaa.
Lue lisää: Miltä Ähtärin pandojen tilanne näyttää Kiinasta käsin?
Lähettiläs kertookin, että lähetystö on ryhtynyt toimiin pandojen säilyttämiseksi Suomessa.
– Pandemian aiheuttamien nykyvaikeuksien edessä Kiinan Suomen suurlähetystö on ehdottanut Suomessa toimivia kiinalaisia yrityksiä ja Suomessa asuvia kiinalaisten järjestöjä tarjoamaan apua kykyjemme puitteissa. Uskon, että huolenpitävät suomalaiset kiinnittävät huomiota heihin, ja auttavat heitä pääsemään vaikeuksista ylitse.

