Entinen pääministeri Sanna Marin (sd.) ja presidentti Sauli Niinistö näyttävät olevan eri mieltä siitä, kuka avasi Suomen poliittisessa johdossa keskustelun Nato-jäsenyydestä. Marin kertoo tuoreessa kirjassaan ”Toivo on tekoja” tehneensä aloitteen Nato-keskustelun aloittamisesta pian Venäjän hyökkäyksen jälkeen, mutta saaneensa Niinistöltä tyrmäävän vastaanoton.
Entinen pääministeri Sanna Marin kertoo kirjassa Nato-kantansa muuttuneen jo yli vuosi ennen Venäjän laajamittaista hyökkäystä Ukrainaan.
Eduskuntavaalien aikaan 2019 SDP ja Marin vielä vastustivat Nato-jäsenyyttä samoin kuin useimmat muut eduskuntapuolueet ja kansan enemmistö.
Marin kertoo sanoneensa muuttuneen kantansa ensimmäistä kertaa ääneen tammikuun 2021 Eurooppa-neuvoston kokouksen jälkeen keskusteltuaan kokousta seuranneiden avustajiensa kanssa. Eurooppa-neuvostolla oli etäkokous 21. tammikuuta 2021.
Marin sanoo kääntyneensä EU-asioista vastanneen alivaltiosihteerinsä Jari Luodon puoleen.
– Jari, sinähän olet Nato-miehiä, kertoo Marin kysyneensä.
Kirjan mukaan Luoto hymyili ja nyökkäsi vastaukseksi.
– Juttelimme tilanteesta ja etenkin siitä, miten SDP:n Nato-kantaa voitaisiin alkaa muuttaa – ensin olisi muutettava tiukan kielteinen kanta neutraaliksi, kunnes myöhemmin voisimme siirtyä kannattamaan Nato-jäsenyyttä, kirjoittaa Marin.
Lue myös: Kirja: Sanna Marin kertoo hetkestä, jolloin pelkäsi uransa pääministerinä päättyvän
Marin pettyi Niinistöön
Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan 24. helmikuuta 2022.
– Kun heräsin tuohon hirveään torstaiaamuun, tiesin jo, mikä Suomella oli edessä. Sotilaallisen liittoutumattomuuden aika oli ohi, ja joutuisimme ratkaisemaan Nato-kantamme sodan keskellä, kirjoittaa entinen pääministeri .
