Kolme suomalaista rauhanturvaajaa on loukkaantunut lievästi Libanonissa keskiviikkona, kertoo Maavoimat.
Suomalaiset olivat ajoneuvopartiossa alueella, jossa Israelin asevoimat operoi, kun partioreitin varrella olleessa rakennuksessa tapahtui räjähdys toistaiseksi tuntemattomasta syystä.
Räjähdys sattui kahden aikoihin iltapäivällä.
Yksi ajoneuvoista vaurioitui räjähdyksessä, ja kolme siinä olleesta neljästä suomalaisesta rauhanturvaajasta loukkaantui lievästi.
Partio toimi tilanteen jälkeen saamansa koulutuksen mukaisesti ja siirtyi lähimpään Unifil-tukikohtaan. Unifil on YK:n rauhanturvaoperaatio Libanonissa.
Suomalainen lääkintähenkilöstö on tarkastanut rauhanturvaajat, ja he ovat päässeet palaamaan oman joukkonsa yhteyteen. Loukkaantuneet ovat olleet itse yhteydessä läheisiinsä.
Helpottava tieto
Maavoimien valmiuspäällikön, eversti Kari Kaakisen mukaan partioissa käytettävä ajoneuvokalusto koostuu pääasiassa panssaroiduista Mercedes-Benzeistä eli maastohenkilöautoista, sekä Pasi-kuljetuspanssariajoneuvoista.
Tänään keskiviikkoisen partion kärjessä ajoi Mersu, jossa oli neljä suomalaista.
– Mersu oli se, mihin tuo räjähdyksen voima sitten iski, Kaakinen sanoo.
Hän kertoo ajatelleensa ensitiedon saatuaan, että "meillä on kaksi tai kolme vainajaa".
– Silloin kun tuli tieto, että kaverit ovat itse kävelleet vaurioituneesta ajoneuvosta pois ja nousseet seuraavaan ajoneuvoon, tiesi että ei tämä nyt ihan fataali räjähdys ollut, Kaakinen kertoo.
– Tässä kohtaa kalliit Mersut ehkä pelastivat kaverit niin, että ne vammat olivat ruhjevammoja. Lääkäri on tarkastanut ne ja todennut, että kaverit voivat palata riviin ja mennä omaan körmyyn nukkumaan.
Valtavasti räjähtämättömiä ampumatarvikkeita
Kaakinen ei kommentoi sitä, missä räjähdys tarkalleen ottaen tapahtui. Suomi toimii Libanonissa Ranskan johtamassa yhteispataljoonassa, joka partioi koko Unifilin operaatioalueella.
