Koillis-Syyriassa sijaitsevalla leirillä viruviin lapsiin ja heidän äiteihinsä liittyy varmasti monia merkittäviä kysymyksiä. Sekä periaatteellisia että moraalisia. Kyse on myös turvallisuudesta. Tavallisen tolkun ihmisen mielestä ongelma ei silti tunnu kohtuuttoman suurelta, kirjoittaa MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen kommentissaan.
Sisäpoliittisen "kriisin" loppunäytöstä ei ole vielä näytelty. Kun sen aika tulee, on vaikea sanoa, kuka on konna ja kuka sankari.
Moni al-Holin lapsiin ja heidän äiteihinsä liittyvää vääntöä seurannut täysjärkinen suomalainen on joka tapauksessa jo ajat sitten kadottanut punaisen langan.
On, vaikka media on raportoinut jokaisen rasauksen, haastatellut kaikki asiantuntijat seitsemään kertaan, käynyt pääkallopaikalla, esitellyt eri tahoilta vuodettuja dokumentteja ja toistellut presidentti Sauli Niinistön tuumailuja.
Ja vielä pääsääntöisesti ansiokkaasti. Ainakin minusta.
Miten käy hallituksen toimintakyvyn?
Sakenevasta sumusta huolimatta moni tallaaja kysyy itseltään, miten sekaisin maa menee sitten, kun ratkaistavana on oikeasti iso ongelma?
Eikä kysymys tarkoita, että al-Holin lasten kärsimyksiä vähätellään. Ei ollenkaan.
Hallituksen sekoilu ja oppositiomopon keuliminen tuntuvat vain yksinkertaisesti ylimitoitetuilta. Mieliä jäytää myös epäily siitä, minkälaiseen solmuun päättäjät menevät, jos tuulettimen tukkii todellinen sonta.
Myönnän. Kuulun epäilijöihin.
Miksi? Siksi, että maailmaan on mahtunut oikeita ongelmia, todellisia kriisejä, elämän ja kuoleman kysymyksiä. Niitä on jouduttu ratkaisemaan ja niitä pitää ratkaista myös jatkossa.
Otan pari esimerkkiä lähimenneisyydestä. Parempiakin on, mutta nämä tunnen henkilökohtaisesti kohtuullisen hyvin.
Monessa mielessä hullu vuosi 1991
Vuonna 1991 Suomi oli myrskyn silmässä.