Viimeinen vuosi on osoittanut, ettei ole olemassa liittolaista, jota toisen kauden Trump ei olisi valmis heittämään bussin alle, kirjoittaa MTV Uutisten Yhdysvaltoihin erikoistunut toimittaja Sanna Voltti.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin voitettua vaalit marraskuussa 2025 tiesimme jo, millainen yksi Trumpin presidenttikausi oli ollut. Toista osattiin odottaa varuillaan, mutta myös varovaisen optimistisesti. Yhdysvallat tarvitsee liittolaisiaan, ajattelimme.
Vuosi sitten seurasin Trumpin virkaanastujaisia televisiosta sukulaisteni kanssa New Jerseyssä. Ulkona oli kylmä tammikuinen päivä, mutta ulkolämpötila ei selittänyt sitä, kuinka kylmäävä olo Trumpin virkaanastujaispuheesta tuli.
Puheen "Yhdysvallat ensin" -retoriikka ei ollut sinänsä uutta, mutta sanankäänteet olivat. Rivien välistä – ja paikoin täysin suoraan – Trump teki selväksi, että hänellä on ollut neljä vuotta aikaa oppia ensimmäisen kautensa virheistä.
Presidentti Joe Bidenin kauden aikana kaunaa hautonut ja katkeroitunut Trump palasi valtaan valmiina töihin, valmiina laittamaan Yhdysvallat ensin.
Lue myös: Trumpin kello tikittää: "Vuosi aikaa toimia tällä tavalla"
Lupauksia on toteutettu
Ja töitä onkin tehty. Tuontitulleja on lätkitty ympäri maailmaa, Ukrainassa käytävän sodan lopettamisesta on neuvoteltu tuloksetta. Trump väittää lopettaneensa kahdeksan sotaa, väite joka ei pidä paikkaansa, vaikka hän on toki ollut mukana useiden sotien ja konfliktien ratkomisessa.
Irania on pommitettu, huumeveneiksi väitettyjä aluksia on tuhottu ja ihmisiä tapettu. Venezuelan presidentti on napattu sängystään, ja maahanmuuttopoliisi ICE ottaa ihmisiä kiinni kaduilla. Ja Grönlanti, sen Trump haluaa itselleen.
