Koronavirustauti covid 19 -tapaukset ovat ympäri Suomen lievässä kasvussa ja samaan aikaan Suomessa leviää nopeasti myös hinkuyskä. Selvitimme, miten taudit eroavat toisistaan ja miten tulisi toimia, jos huomaa oireita.
THL kertoi viime viikolla, että korona leviää jälleen Suomessa.
Samaan aikaan myös hinkuyskä jatkaa leviämistään ja testattuja tapauksia on todettu kuluneen vuoden aikana tähän mennessä yhteensä jo 889. Heinäkuun alussa laboratoriovarmennettuja tapauksia oli todettu 714. Vuoden 2023 aikana tapauksia todettiin kaikkiaan vain 130 ja vuoden 2022 aikana vain 35.
Lue myös: Näin tunnistat rajusti leviävän hinkuyskän – tässä tapauksessa hoitoon on päästävä heti
Näin tautien oireet eroavat toisistaan
THL:n tartuntatautilääkäri Aino Nyqvist kertoo, ettei koronaa ja hinkuyskää välttämättä voikaan erottaa toisistaan ensioireiden aikaan, mutta taudin edetessä selkeitä eroja on.
– Ne koronavariantit, jotka meillä tällä hetkellä kiertävät, aiheuttavat tyypillisesti flunssan oireita, kuten nuhaa, yskää, päänsärkyä. Myös väsymystä, lihaskipuja ja lievää kuumetta voi olla.
Myös hinkuyskä voi aluksi oireilla hyvin samalla tavalla.
– Koronan oireet kestävät muutaman päivän ja yleensä ne menevät ohi noin viikossa.
– Jos kyseessä onkin hinkuyskä, alkaa sille tyypillinen paheneva yskä noin 1–2 viikon kuluessa tartunnasta.


