Oikeistoaktivisti Charlie Kirkin kuolema on aiheuttanut voimakkaan reaktion Yhdysvalloissa.
Yhdysvaltalainen, oikeistoaktivisti Charles "Charlie" Kirk, 31, ammuttiin Yhdysvalloissa tilaisuudessa Utah Valleyn yliopistolla eilen illalla Suomen aikaa.
Kirkillä ja hänen vaimollaan Erikalla oli kaksi lasta. Kirk oli kotoisin Illinoisista Chicagon lähiöistä ja asui nykyisin Arizonassa.
Mistä Kirk tunnettiin?
18-vuotiaana vuonna 2012, Kirk perusti Turning Point USA (TPUSA) -nimisen opiskelijajärjestön, jonka tavoitteena on levittää konservatiivisia aatteita liberaalisti suuntautuneissa yhdysvaltalaisissa korkeakouluissa.
Hän tuli tunnetuksi pitämällä ulkoilmatilaisuuksia yliopistokampuksilla ympäri maata, vastaten nopeisiin kysymyksiin "muuta mielipiteeni" -tyylillä.
Juuri tällaisessa tilaisuudessa hänet ammuttiin keskiviikkona.
Kirk oli presidentti Donald Trumpin suuressa suosiossa ja läheinen hänen perheensä kanssa. Trumpin vanhempi poika Donald Trump Jr. nähtiin usein Kirkin kanssa.
Kirk vieraili usein Valkoisessa talossa ja hän vaikutti paljon siihen, kuinka paljon nuoret äänestivät Trumpia vuoden 2024 vaaleissa.
Trump kavensi tappionsa 18–29-vuotiaiden keskuudessa 11 pisteeseen vuoden 2020-vaalien 24 pisteestä. Trump on kiitellyt Kirkiä hänen vetovoimastaan näiden äänestäjien keskuudessa.
Trumpin mukaan Tiktok auttoi, mutta Kirk auttoi enemmän.
– Charlie on fantastinen. Älkää uskoko, kun kuulette, että nuoret ovat liberaaleja. He eivät ole. Ehkä he olivat ennen, mutta eivät enää, Trump on sanonut.
Konservatiiviset mielipiteet
Kirk oli konservatiivinen kristitty, vankkumaton abortin vastustaja ja aseiden puolustaja.
Kirk on muun muassa sanonut, että aseväkivallan uhrit ovat valitettavia, mutta välttämättömiä, jotta perustuslain toinen lisäys (oikeus kantaa asetta) voidaan säilyttää.

