Kuopiolainen Joni unohti parkkikiekon, mutta parkkisakko peruttiin virheen vuoksi.
Kuopion pysäköinninvalvonnassa ilmeni hiljattain hämmennystä herättänyt virhe.
Yksi erikoisista virhemaksuista odotti Joni Tuomaisen tuulilasissa. Tarkastaja oli jättänyt tuulilasiin 50 euron arvoisen tervehdyksen moitteineen odottamaan noutajaa.
– Virhesyy: Pysäköinnin alkamisajan ilmoittamatta jättäminen, virhemaksussa todetaan.
Kuopion keskusta-alueella pysäköintivirhemaksun suuruus on 60 euroa. Muilla alueilla 50 euroa.
Tuomainen sanoo, että maksu tuli aiheesta.
– Aiheellinen sakko, koska kiekko unohtui laittaa, Tuomainen kertoo MTV Uutisille.
Keltalaitaista lipuketta tarkemmin katsottuaan Tuomainen huomasi kuitenkin sen ylälaidassa hämmentävän kohdan.
Ylälaidassa kerrotaan, että niin sanottu sakkolappu oli Raision kaupungin pysäköinninvalvonnalta.
Taustalla tekninen moka
Kuopion kaupungin asiakas- ja sovellusvastaava Jarno Käki kertoo MTV Uutisille tietojen pitävän paikkansa.
Annettua parkkisakkoa ei tarvinnut maksaa ja se peruttiin.
– Olin yhteydessä Kuopion pysäköinninvalvontaan. Ilmeisesti oli jokin virhe järjestelmässä, ja sen vuoksi tullut virheelliset tiedot lapulle, Tuomainen kertoo.

