Lentoyhtiö Finnair on iloinen työriitaratkaisun saavuttamisesta ja lakkon peruuntumisesta.
Lentoyhtiö Finnairin operatiivinen johtaja Jaakko Schildt kertoo lentoyhtiön olevan iloinen IAU:n ja Paltan saavuttamasta lentoliikenteen palveluiden työriitaratkaisusta.
– Nyt voimme keskittyä operoimaan kesän tärkeän matkustuskauden lennot sillä luotettavuudella, jota asiakkaamme meiltä odottavat, hän sanoo Finnairin tiedotteessa.
Samalla hän kiittää lentoyhtiön asiakkaita kärsivällisyydestä.
Neuvottelut vaikuttivat muun muassa Finnairin tekniikka-, keittiö-, ja rahtipalveluihin sekä lentoaseman asiakaspalveluihin.
Aiemmat lentoliikenteen palveluiden lakot ovat johtaneet yli tuhannen lennon peruuntumiseen.
95 % lennoista operoitu normaalisti
Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist kommentoi MTV Uutisille, että Finnair on voinut operoida lakoista huolimatta 95 prosenttia lennoista ihan normaalisti.
Hän toteaa, että tilanne on ollut ikävä Finnairin asiakkaille, kun lakot ovat vaikuttaneet ihmisten lomalentoihin. Työriitaratkaisun saavuttamisesta hän on iloinen.
Mahdolliset vaikutukset Finnairin maineeseen pystytään Tallqvistin mukaan ehkä arvioimaan vähän pidemmällä aikavälillä.
Tallqvist toteaa, että viimeiset viisi vuotta ovat olleet alalla poikkeukselliset koronapandemian ja Venäjän ilmatilan sulkemisen takia.
– Näitä kaikuja tässä varmasti sitten ollaan nähty myös näissä pitkissä neuvotteluprosesseissa.


