Länsirata- eli entinen Turun tunnin juna -hanke ei saanut EU-rahoitusta. Liikenneministeri Lulu Ranne (ps.) myöntää MTV Uutisten haastattelussa, ettei kyse ole liikenne- ja viestintäministeriön vaan kokoomuksen kannattamasta hankkeesta.
Länsirata ei saanut senttiäkään sille haetusta 176 miljoonan euron EU-rahoituksesta.
Syynä on ministeri Ranteen mukaan se, että EU arvioi hankkeen kannattamattomaksi ja rahoitukseltaan epävarmaksi.
– Not financially viable, eli ei taloudellisesti elinkelpoinen tai varma ja vakuuttava. Näin lukee EU:n arvioinneissa, Ranne kertoo.
Hakemuksen kaatuminen ei Ranteen mukaan vaikuta hankkeen etenemiseen: Länsirataa edistetään, koska se on kirjattu hallitusohjelmaan.
Länsiradan kannattamattomuus oli Ranteen mukaan tiedossa jo ennen hallitusohjelman kirjoittamista.
"Ei tämä liikenne- ja viestintäministeriön hanke ole"
Ministeri Ranne myöntää suoraan, ettei hanke ole EU-arvioidenkaan mukaan taloudellisesti kannattava. Hallituspuolue RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström toivoi tänään IL:ssä hallituksen miettivän vielä perusteellisesti hanketta.
Lulu Ranne, kuka tätä hanketta hallituksessa oikein kannattaa?
– Hallitusohjelmassa on paljon sellaisia hankkeita, joille ei ole tietenkään kaikkien kannatusta. Kyllähän nyt kaikki ymmärtävät, ettei tämä varmaan liikenne- ja viestintäministeriön hanke ole.
Kansalainen ihmettelee, että kenen hanke sitten?
– No ei varmaan ihmettele [nauraen]. Luulen, että kaikki tietävät, että siellä on suurin hallituspuolue, joka on tämän sinne halunnut.
