Suomalaispoliitikkojen silmienvääntelykohu oli suurin yksittäinen Suomi-uutinen.
Viime vuoden suurin Suomea koskeva uutispiikki koski niin sanottua silmienvääntelykohu viime joulukuussa, kertoo Suomen maakuvaa luotaava katsaus.
– Potentiaaliselta tavoittavuudeltaan vuoden 2025 suurin uutinen Suomesta oli Miss Suomen ja yksittäisten kansanedustajien rasististen kuvien aiheuttama, lopulta pääministeri Petteri Orpon (kok.) anteeksipyyntöön johtanut tapahtumaketju, sanotaan tiedotteessa.
Lue myös: Suomalaisturisti yllättyi Tokion lentokentällä: Perussuomalaisten silmienvenytys näkyvästi esillä
Ympäri maailmaa uutisoidut kuvat saivat suurinta näkyvyyttä Etelä-Koreassa, Japanissa ja Kiinassa, joissa aihetta käsiteltiin jopa television pääuutislähetyksiä myöten. Eri sosiaalisen median palveluissa Suomea ja rasismia kommentoitiin katsauksen mukaan yhteensä kymmeniätuhansia kertoja.
Katsauksessa kerrotaan esimerkiksi, että tapaus on mahdollisesti kaikkien aikojen luetuin Suomeen liittyvä uutinen Koreassa.
Katsauksen näkökulmaosiossa ulkoministeriön viestintä- ja maakuvavirkamies luonnehtii tapahtuneen paisuneen Japanissa "ainakin lyhyellä aikavälillä Suomelle mainekatastrofiksi", joka poiki suurlähetystöön lukuisia vihaisia puhelinsoittoja. Hän kuitenkin huomioi, että erityisesti X:n julkaisuissa näkyi myös epäaidon kampanjan ja koordinoidun viestinnän piirteitä.
Suurin osa Suomea koskevasta mediahuomiosta oli kuitenkin neutraalia tai myönteistä.
