Matin ja Tepon 50 vuotta kestänyt ura huipentui Helsingin Hartwall-areenalla. Ruohosen veljekset keikkailevat jatkossa vain valikoidusti ja kesäisin.
Musiikkia 50 vuotta yhdessä tehneet ja laulanut turkulainen veljesduo Matti ja Teppo Ruohonen, tutummin vain Matti ja Teppo, huipensivat uransa viimeisen kiertueen sunnuntaina 15. joulukuuta Helsingin Hartwall-areenalle.
Kokonaan Linnan juhlissakin hiljattain nähty veljeskaksikko ei kuitenkaan esiintymisestä aio luopua.
– Joo, kyllä tällä hetkellä on aika pöllämystynyt olo. Tässä ollaan vedetty 19 konsertin jäähyväiskiertue ja sitä ennenkin on ollut täystyöllisyys kesästä lähtien keikkoineen ja levyn tekemisineen päivineen, Teppo Ruohonen, 71, kertoo MTV:n haastattelussa.
Lue myös: Laulajalegendat Matti ja Teppo astelivat Linnan juhliin vaimojensa kanssa – vieraina jo kolmen eri presidentin aikakaudella
Matti Ruohonen, 70, kuvailee kaksikon uraa mielettömän pitkäksi taipaleeksi. Uransa alkuvaiheessa veljekset eivät olisi voineet kuvitellakaan, että ura jatkuisi näin pitkään.
– Ehkä perimmäisenä juttuna on ollut se, että on tehty sellaisia lauluja, joista suomalaiset ovat olleet kiinnostuneita ja innostuneita. Se on vienyt uraa eteenpäin aina ihan tähän päivään asti, Matti arvioi.

