Melania Trumpin Twitter-tilille ilmestyi video Valkoisen talon ylellisistä joulukoristuksista. Ensimmäinen nainen on kuitenkin aiemmin ilmaissut, ettei tehtävä ole hänelle mieluinen.
Valkoisen talon joulukoristelut ovat yleensä ensimmäisen naisen tehtävä, ja tänä jouluna koristeluista on vastannut viimeistä kertaa Melania Trump ennen kuin vastuu siirtyy ensi vuonna marraskuun presidentinvaalin voittaneen Joe Bidenin vaimolle Jill Bidenille.
Vielä hetken aikaa Melania Trumpin hallussa olevalla ensimmäisen naisen virallisilla sometileillä julkistettiin maanantaina video, jolla Trump esittelee Valkoisen talon ylelliset koristukset.
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
Videon yhteydessä Trump kuvailee joulunaikaa erityiseksi ja kertoo tämän vuoden koristusten teeman olevan kaunis Amerikka. Teemalla on ensimmäisen naisen mukaan tarkoitus kunnioittaa maata, jota yhdysvaltalaiset voivat ylpeydellä kutsua kotimaakseen.
Videolta käy ilmi, että Valkoiseen taloon on saatu liuta joulukuusia sekä näyttävä sähköjunarata.
LUE MYÖS: Melania Trump asteli kameroiden eteen muuttuneessa tyylissään – työtehtävä ei ollut mieluinen
Vaikka koristukset ovat upeat, kävi hiljattain ilmi, ettei joulukoristelu suinkaan lukeudu Melania Trumpin suosikkipuuhiin. Asia paljastui, kun hänen entinen työntekijänsä ja ystävänsä Stephanie Winston Wolkoff julkisti jälleen kiusallisen ääninauhan, jolla hän käy keskustelua ensimmäisenä naisen kanssa.
