Metropolian Arabianrannan-kampus liittyi niin kutsuttujen korkeakouluvaltausten rintamaan maanantaina.
Kymmenissä korkeakouluissa on viime viikkoina osoitettu mieltä hallituksen suunnittelemia leikkauksia vastaan. Korkeakouluvaltauksissa opiskelijat ovat kerääntyneet oppilaitosten yleisiin tiloihin ja joissain tapauksissa myös yöpyneet niissä.
Valtaus aloitettiin maanantaina myös pääkaupunkiseudulla toimivan Metropolia-ammattikorkeakoulun Arabianrannan-kampuksella, jossa korkeakoulun johdon ja mieltään osoittavien opiskelijoiden välille on tullut erimielisyyksiä siitä, miten ja missä valtausta voidaan jatkaa.
Ammattikorkeakoulu on rajoittanut kampuksella yöpyvien opiskelijoiden määrää vaatimalla näitä allekirjoittamaan tilankäyttösopimuksen.
Maanantain ja tiistain välisen yön opiskelijat yöpyivät kampuksen tiloissa.
– Ensimmäistä yötä varten meidän piti allekirjoittaa sopimus, joka ei ollut meille kovin myönteinen. Päädyimme kuitenkin allekirjoittamaan sen, opiskelijat kertovat STT:lle.
Opiskelijoiden mukaan koulun tiloissa yöpyvien opiskelijoiden määrä rajoitettiin maanantain ja tiistain välisenä yönä kymmeneen ja yöpyjiltä vaadittiin tilankäyttösopimuksen allekirjoittamista.
– Mielenosoitus ei voinut jatkua koulun pääaulassa vaan opiskelijat siirrettiin erilliseen järjestyksenvalvojan vartioimaan tilaan. Yöpymiseen varatusta tilasta poistunut opiskelija ei myöskään saanut palata ovista yön aikana enää sisään, mielenilmaukseen osallistuneet opiskelijat kertovat Occupy Metropolia -Instagram-tilillä.
Tiistain ja keskiviikon väliseksi yöksi korkeakoulu tarjosi uutta, opiskelijoiden mukaan erilaista sopimusta. Sitä opiskelijat eivät enää allekirjoittaneet eivätkä siten lopulta yöpyneet kampuksella.
Opiskelijat kokevat rajoittavana
Tiistain ja keskiviikon välistä yötä koskevan sopimuksen mukaan 30 opiskelijaa olisi saanut yöpyä kampuksen Soiva-talon aulatilassa. Kyseessä on Metropolian ja Pop & Jazz Konservatorion yhteiskäytössä oleva tila. STT on nähnyt sopimuksen.
Opiskelijoiden mukaan sopimus oli sisällöltään sekava ja sen velvoitteet epäselviä eivätkä Metropolian edustajat esitelleet sopimuksen kohtia heille suullisesti.
