EU-parlamentti on hyväksynyt metsäkatoasetuksen voimaantulon lykkäämisen. Parlamentti hyväksyi Strasbourgissa myös joukon asetukseen tehtäviä höllennyksiä.
Metsäkatoasetus on yksi EU:n kunnianhimoisimmista ympäristöhankkeista.
Se kieltää tiettyjen metsäkatoa aiheuttavien tuotteiden, kuten kahvin, kaakaon, naudanlihan ja soijan, tuonnin EU:n markkinoille.
Näitä tuotteita tuovien yritysten tulee jatkossa pystyä osoittamaan, ettei niiden tuotantoketjussa ole tuhoutunut metsää.
Höllennysten myötä suurten yrityksien olisi noudatettava säädöstä vuoden 2026 lopusta alkaen. Pienten ja keskisuurten yritysten puolestaan tulee noudattaa säännöstä heinäkuun 2027 alusta lähtien.
Lisäksi yritysten metsäkatoa koskevan huolellisuusvelvoitteen on jatkossa koskettava vain yritystä, joka ensimmäisenä tuo tuotteen EU-markkinoille, ei toimitusketjun myöhempiä toimijoita.
Parlamentti haluaa jäsenmaiden tapaan, että komissio tarkastelee uudelleen säännöksen yksinkertaistamista jo ensi vuoden huhtikuun loppuun mennessä, eli asetus voi höllentyä entisestään.
Lue myös: WWF:n karu raportti: Villieläinten populaatiot ovat pienentyneet keskimäärin 73 prosenttia 50 vuodessa
Suomalaisäänet jakaantuivat
Kanta hyväksyttiin äänin 402 puolesta, 250 vastaan ja kahdeksan tyhjää.
Suomalaismepeistä asetuksen höllennyksien puolesta äänestivät EEP:n kokoomusmepit Mika Aaltola, Pekka Toveri ja Aura Salla. Ryhmän Sirpa Pietikäinen äänesti vastaan.
