Helsinkiläisen karaokebaarin edustalla tammikuussa tapahtuneen henkirikoksen käsittely alkoi oikeudessa. MTV seuraa käsittelyä paikan päällä.
Syyttäjä vaatii kahdelle parikymppiselle miehelle rangaistusta taposta. Henkirikos tapahtui Helsingin Mikonkadulla sijaitseva karaokeravintolan edustalla tammikuun 8. päivä.
Helsingin käräjäoikeus käsittelee asiaa maanantaina ja tiistaina. MTV Uutiset seurasi oikeudenkäyntiä paikan päällä oikeussalissa maanantaina.
Hätäkeskus sai ilmoituksen tapauksesta kello 22.26.
Poliisi otti puukotuksesta epäillyt 24- ja 21-vuotiaat miehet kiinni paikan päältä. Poliisi on kertonut aiemmin, että toinen miehistä epäillään käyttäneen teräasetta, mutta myös toisen epäillään osallistuneen tekoon.
Uhriksi joutui vuonna 1983 syntynyt mies, joka sai puukotuksessa useita iskuja ylävartaloon. Hän kuoli vammoihinsa sairaalassa.
Poliisin mukaan väkivallantekoa edelsi jonkinlainen riita.
Kello 14.25
Oikeus pitää nyt tauon. MTV:n seuranta loppuu tähän. Kiitos kiinnostuksesta.
Kello 14.23
Syytetty uskoo, että hänen kaverinsa puukotti uhria hänen takiaan.
– Mä uskon, että sen takia, kun se löi mua. Sillä meni mutterit väärin päässä ja sitten se puukotti, 24-vuotias kuvailee.
Syytetyn kuuleminen päättyy. Toinen syytetyistä ei tahdo tulla kuulluksi.
Kello 14.19
Syytetty kiistää sanoneensa mitään kurkun poikki lyömisestä. Hän kiistää myöskin nähneensä sitä, kun hänen kaverinsa löi ensimmäisen kerran uhria.
– Toi on sairasta. Todennäköisesti kuolee, jos sitä lyödään veitsellä tolleen, syytetty huudahtaa.
Nyt toisen syytetyn puolustaja kyselee, sanoiko uhri jossakin kohtaa ääneen, että häntä on puukotettu.
– Ei. En mä ainakaan kuullut.
Syytetty kiistää myös pyytäneensä puukkoa itselleen tilanteen aikana.
Kello 14.12
Omaisten avustaja kysyy, mikä 24-vuotiaan suhde on naiseen, jonka luokse uhri meni kyläilemään.
– Se on mun kasvattiäiti, mä oon sen kanssa ollut pienestä pitäen. Nyt kun mulla ei ole asuntoa, mä menin sen luo, 24-vuotias kertoo.
Hän ei tuntenut uhria millään tavalla ennen tapahtumapäivää.
Omaisten avustaja kysyy, miksi uhri olisi halunnut tarjota illan kahdelle itselleen entuudestaan tuntemattomalle miehelle, kun hänellä ei ollut rahaa. Syytetty sanoo, ettei hän kaverinsa kanssa pyytänyt lisää juomia uhrilta sen jälkeen, kun tämä tarjosi heille yhdet kaljat.
Avusta kysyy, miksi 24-vuotias puhui niin rumasti uhrista TikTok-livessä, teki kierrepotkun kohti ja uhkasi tehdä väkivaltaa hänelle.
– Mua ärsytti. Olen pahoillani niistä puheista. Mutta en oo uhannut tehdä väkivaltaa, ne oli vaan puheita, syytetty vastaa.
– No on syytäkin olla pahoillaan, kun uhri on nyt kuollut, avustaja sanoo.
– Mä en ole millään tavalla syyllinen hänen kuolemaan, 24-vuotias sanoo.
Syytetty sanoo, että varasti uhrin shotin, koska häntä ärsytti, kun tämä ei tarjonnut lisää juomia. Syytetty tuntuu puhuvan itsensä pussiin jatkuvasti.
– Me ei olla suunniteltu mitään, se vaan tapahtui.
Kello 14.01
Mies väittää, ettei arvannut etukäteen, että hänen kaverinsa käyttää veistä.
– En mä yhtään osannut odottaa, että toi puukottaa sitä. Yksi avokämmen päähän, niin ei siinä kertään panna kylmäksi, 24-vuotias sanoo.
Nyt on syyttäjän vuoro kysellä syytetyltä. Mies kertoo, että asunnolla oli ihan hyvä tunnelma. Nuorempi kaveri ja uhri olivat ottaneet asunnolla leikkimielisen painimatsin.
– Mutta se oli ihan hyvässä hengessä. Kaverini päätyi siihen matolle ja sanoi (uhrin nimi), että sä oot mua parempi tai jotain, sä oot mua kilipäämpi.
Mies tunnustaa juoneensa uhrin shotin.
– Mutta mä join sen takia sen, että se lupasi tarjota meille, eikä tarjonnut.
Mies kertoo puukotustilanteessa puhuneensa koko ajan puhelimeen.
– Mä kumarruin siihen ja sanoin, että kato silmiin, kun sulle puhutaan. Ne tuijotti molemmat toisiaan ja niillä oli sellainen hullunkiilto silmissä, mies kertoo.
Hän painottaa, ettei uskonut kaverinsa käyttävän veistä.
– En mä uskaltanut mennä siihen väliin. Kun ihminen on siinä mielentilassa, ei se tunnista omiaankaan.
Kello 13.54
Nyt kuullaan 24-vuotiasta syytettyä. Hän kertoo hakeneensa ensin 21-vuotiaan kanssa uhrin Pasilasta ja sitten mentiin jonkun naisen luokse.
– Siellä juotiin pullo viinaa, (naisen nimi) teki jotain tatuointia. Sitten (uhrin nimi) sanoi, että nyt pitää lähteä baariiin, että soita kyyti, mies kertoo.
– Siellä asunnolla (uhrin nimi) sanoi vielä, että hän tarjoaa illan mulle ja (21-vuotiaan nimi).
Syytetty kertoo, että automatkalla uhri muuttui "ihan ihmeelliseksi".
– Se ei puhunut meidän kanssa. Meidän tarkoitus oli mennä sen kanssa sinne baariin, se oli vaan etäinen. Se oli pelikoneella kauheesti ja lauleli muutaman laulun, mies kertoo.
– Mä siinä kiukuyttelin ja haukuin sitä. Mua ärsytti sen käytös. Jos jotain luvataan, se lupaus pidetään. Marssin siihen pelikoneelle ja nappasin sen shotin.
Mies kertoo, että uhri tuli hänen perässään pihalle ja pamautti avokämmenellä häntä päähän.
– Mä menin siitä pois, en tykkää tapella. Sitten (21-vuotiaan nimi) juoksee sieltä sisältä. En mä tiiä, se oli tosi sekava tilanne. Uhri oli tosi uhkaava, mä nostin sellaisen metallikyltin, mies kuvailee.
Sitten uhri kaatui betoniporsaaseen. Mies kertoo puhuneensa koko ajan puhelua muualle. Sitten 21-vuotias kävi maassa makaavan uhrin päälle.
– Mäkin kävin kysymässä siinä, että miksä lyöt mua, että anna olla viimeinen kerta.
Mies kertoo, että "jotain tapahtui" ja hän säikähti. Ja sitten hänen kaverinsa antoi puukosta uhrille.
– Mä en tiedä, mikä mulle tuli. Joku paniikki tai shokkitila. Mä en ite tehnyt mitään pahaa, mutta mä näin sen pahan teon. Mä lähdin karkuun, mies kertoo.
Mies kertoo olleensa baarissa ärtynyt ja uhonneensa, että tekee uhrille väkivaltaa.
– Jossain kohtaa se toi meille yhdet kaljat, siinä kohtaa rauhoittui meininki. meillä ei ollut mitään suunnitelmaa. Olisin toivonut, ettei kaverini olisi tullut pihalle ja se tilanne olisi selvitetty ilman väkivaltaa, mies kertoo.
Mies kertoo, että hänen teki mieli potkaista uhria ja teki mieli huitaista tätä metallikyltillä.
– Mutta mä en harrasta väkivaltaa, niin mä luovuin siitä.
Kello 13.44
Leski pyytää kuulemisensa lopuksi.
– Mä sanon sulle ihan syyttäjä, että toivottavasti nää pojat saa rangaistuksen. Muuten tää ei tuu jäämään tähän, leski sanoo.
– En todellakaan halua kuulla poikia, pane kiinni se laite, mennään helvettiin täältä.
Kello 13.41
Leski kertoo, että hänet kuulusteltiin puhelimen välityksellä. Poliisille nainen on kertonut, että hänen miehensä viimeiset sanat olivat "mä kuolen".
Kello 13.37
Puolustaja tivaa siitä, että miten kurkun poikki lyöminen sanottiin.
– Minulla on aika monta versiota siitä, puolustaja sanoo.
– Se toinen siitä sivusta halusi puukottaa mieheltäni kurkun poikki. Se sanoi, että lyö kurkku poikki, leski sanoo.
– (Miehen nimi) viimeinen sana oli, auta mua, mua on puukotettu.
Kello 13.27
Nyt 24-vuotiaan puolustaja kyselee leskeltä ja kysyy, onko leski nähnyt valvontakameratallennetta ravintolasta.
– En, enkä halua nähdä, leski vastaa.
Lesken mukaan jompikumpi poika aloitti riidan haukkumalla hänen miestään. Leski kuvailee, miten kuuli puhelimessa, miten roskikset tai vastaavat lentelivät pihalla.
– Hiukan vähäsen kaljoissaan, leski kuvailee miehensä päihtymystilaa.
Puolustaja kyselee, miksei leski ole kertonut rahan vaatimisesta mitään poliisille.
– Kuule, kun mä en ollut oma itseni silloin. Mä en ole ikinä nähnyt näitä poikia, enkä haluu ikinä nähdä heitä, leski sanoo.
Leski arvostelee baarin työntekijöitä, miksei henkilökunta ole soittanut poliiseja baariin jo aiemmin hakemaan poikia juoppoputkaan. Leski kertoo, että päätyi seuraavaan epäiltyjen live-lähetystä, kun joku jakoi sen hänelle.
Leski kertoo nähneensä livessä, miten pojat suunnittelivat livessä, miten heidän pitää puukottaa hänen miestään. Nainen kuvailee tilanteen tarkasti.
Lesken mukaan toinen pojista joi hänen miehensä juoman.
Kello 13.18
Leski kertoo, että suhteestaan mieheensä.
– No kuule aika läheiset välit olivat, olimme naimisissa. Minuun tämä on vaikuttanut pahasti, olen saanut paniikkikohtauksia ja ei ole ollut elämänhalua, leski sanoo.
– Mä olisin vielä ymmärtänyt, jos yhteen lyöntiin olisi jäänyt, mutta kun sitä on jatkettu. Mulla on suoraan sanottuna kostonhimo.
Leski painottaa, että molemmat pojat osallistuivat tekoon.
– Kyllä siinä oli mukana molemmat pojat. Tää toinenhan on pyörinyt mustalaisten kanssa, kyllä he tietää, miten käyttäytyä, leski kertoo.
– Siinä vaiheessa, kun sanoin miehelleni, että sä et osta niille yhtään mitään, että ei sulla ole tilillä rahaa. Sanoin, että mä soitan sulle nyt kyydin, että lähdet pois sieltä.
Leski kertoo, ettei halunnut miehensä lähtevän Helsinkiin.
– Se on maalaispoika, ei se tiedä, miten siellä käyttäydytään. Mä oon jo kerran hakenut mieheni pois sieltä. Ei mieheni ole koskaan pidemmälle lähtenyt kotipitäjiltä.
Leski kuvailee, miten hänen miehensä rauhoitteli poikia ja piti heitä pikkupoikina.
Kello 13.12
Leski kertoo kuulleensa puhelun aikana, miten hänen miehensä pelasi pelikonetta ja lähti sitten käymään tupakalla. Sitten toinen poika tuli ulos ja alkoi haukkua jälleen miestä "läskiksi ja manneksi".
– Sitten toinen poika tuli siihen haukkumaan samaa. Kuulin ne lyönnit ja soitin toisella puhelimella ensiapua, leski kertoo.
– Kuulin, kun toinen sanoi, anna mullekin se puukko, mä lyön lisää, lisää sitä mannea. Lyö kurkku poikki. Mieheni oli aivan hiljaa.
Lesken mukaan hänen miehensä ei kertonut, keitä pojat ovat.
– Hän sanoi aiemmin illalla, että tosi hankalia ovat nämä pojat. Mä sanoin, että pysy sivussa ja omissa oloissa, leski kertoo.
– Kuulin itse, kun ne olivat, että osta viinaa. Ei meillä ole tapana kellekään vieraille ostaa mitään.
Kello 13.08
Nyt alkaa henkilötodistelu. Ensin on vuorossa uhrin leski. Hänet kuullaan videon välityksellä.
Syyttäjä aloittaa kysymysten esittämisen. Hän pyytää leskeä kertomaan, mitä hän tietää asiasta.
leski kertoo, että nainen pyysi hänen miestään Helsinkiin ja "pojat" olivat naisen seurassa. Uhri ei lesken mukaan tuntenut poikia entuudestaan.
Lesken mukaan pojat haukkuivat koko ajan hänen miestään "läskiksi" ja "manneksi". Leski kertoo olleensa puhelimessa samaan aikaan miehensä kanssa, kun tätä puukotettiin.
– Kumpikin tekijöistä halusi puukottaa miestäni. He sanoivat, että anna, että mäkin lyön, anna, että mäkin lyön, leski kertoo.
– Näähän kiristivät häntä rahasta. He halusivat, että mieheni maksaa heidän juomia. Mieheni sanoi, ettei hänellä ole rahaa, ettei hän halua.
Leski kertoo kuulleensa kaikki kyseiset tapahtumat puhelun aikana.
– Hän sanoi, että täällä on sellainen piiri, joka hänestä ei tykkää täällä.
Lesken mukaan hänen miehensä oli Facebookissa ja TikTokissa livessä.
– Siellä tää poika on kuvaillut, että hän haluaa puukottaa minun miestäni. Näitten poikien live-esityksistä.
Kello 12.57
Oikeuden puheenjohtaja toteaa alkuun yleisölle, että jos salissa ilmenee huutelua, huutelijat poistetaan salista.
Kello 12.56
Oikeudenkäynti jatkuu.
Kello 11.50
Oikeus pitää nyt lounastauon. Oikeudenkäynti jatkuu 12.50.
Kello 11.35
Oikeus käy läpi nyt salaista kirjallista todistetta. Yleisö joutui pois salista.
Kello 11.34
Syyttäjä näyttää kuvatarkennusta puukotustilanteesta. Kuvassa 21-vuotias pitelee toista kättä uhrin rintakehän päällä ja puukkoa uhrin yllä lyöntiasennossa.
Nyt siirrytään uhripuolen todisteisiin, eli Tiktok-tallenteisiin.
Ensimmäinen Tiktok-video on kuvattu ravintolan sisällä. Videolla 24-vuotias uhkaa vedellä jotakuta "mannea" korville ja potkia. Toisessa videossa on jonkinlainen sanaharkka, siinä 24-vuotias jatkaa uhoamista.
Videoiden katsomisen jälkeen 24-vuotias huudahtaa salissa jotakin "eri tilanteesta".
Uhripuolen avustaja toteaa, että Tiktok-videolla näkyy, miten 24-vuotias uhoaa ja videolta näkyy viha. Toisella videolla 24-vuotias on saanut tekstiviestin ja hän sanoo sen johdosta, että "vai en uskalla" ja kertoo romanikielellä, että hänellä on puukko mukanaan.
Puolustus toteaa, että uhoaminen ja tekeminen on kaksi eri asiaa. Ensimmäinen video on puolustuksen mukaan tapahtumaillalta, mutta toinen video ei ole tapahtumaillalta.
Myös syyttäjä on sitä mieltä, ettei toinen video ole tapahtumaillalta.
Kello 11.24
Oikeuden puheenjohtaja pitää nyt saarnan videoyhteyden päässä oleville uhrien omaisille. Hän sanoo, että oikeudessa on käyttäydyttävä kunnolla ja mitään uhkailuja ei saa enää esittää.
– Nyt seuraava, joka uhkailee, niin tulee sakkoa tai sitten estetään videoyhteys, tuomari uhkaa.
Hän haluaa turvata oikeudenkäynnin asiallisen jatkumisen.
Kello 11.21
– Mä tapan (21-vuotiaan nimi)! joku huutaa äkisti taas videoyhteyden takaa.
Tuomari puuttuu tilanteeseen jälleen.
– Mitä sinä sanoi, kuka sen sanoi? hän kysyy.
Huutaja vastaa nimensä.
– Uhkasitko sinä juuri tappaa jonkun? tuomari kysyy.
– Kyllä! mies vastaa.
– Nyt ollaan oikeudessa ja jos et ole hiljaa, joudun poistamaan sinut. Ymmärrän, että tämä herättää tunteita, mutta nyt olet hiljaa, tuomari sanoo.
Äkisti taustalta huutaa toinen miesääni, että huutajan pitää nyt rauhoittua ja pitää suunsa kiinni. Oikeudenkäynti jatkuu jälleen.
Kello 11.14
Nyt syyttäjä esittelee valokuvia tekovälineestä. Kyseessä on tavallinen punakahvainen morapuukko.
Poliisi löysi puukon roskiksesta teon jälkeen.
Nyt katsotaan valvontatallenne tapahtumaillalta.
Kuva on ravintolan ulkopuolelta kadulta. Kuvassa näkyy 24-vuotias ja pyörätuolissa istuva henkilö, kun uhri tulee ulos ravintolasta.
Uhrilla ja 24-vuotiaalla syntyy jonkinlainen sanaharkka ja uhri tönii 24-vuotiasta. Sitten 21-vuotias ryntää ulos ravintolasta ja puukotus tapahtuu.
Äkisti videoyhteyden päästä alkaa kuulua raivokasta huutoa.
– Vitun ****, mä tapan sut. Vitun lutkukurkku, mä tapan sun äidin, uhrin joku omaisista huutaa videoyhteyden välityksellä toisesta huoneesta.
– Ymmärrän, että tämä herättää tunteita, mutta nyt hiljaa. Hiljaa, hiljaa siellä! tuomari huutaa moneen kertaan.
– Vittu, mä tapan sut, kuuluu edelleen videoyhteyden takaa.
Lopulta moniääninen omaisten huuto loppuu ja oikeudenkäynti pääsee jatkumaan.
Syyttäjän oli tarkoitus näyttää video uudestaan, mutta hän joutuu pidättäytymään siitä uhrin omaisten tunnemyrskyn takia.
Kello 11.04
Tekninen tauko on ohi ja nyt päästään käymään läpi kirjallisia todisteita.
Nyt salissa katsotaan uhrin vaatetusta tapahtumahetkellä. Vaatteisiin on merkitty puukotuskohdat.
Ensimmäinen lyönti osui lähes keskellä rintaa. Padan takana näkyy kolme kohtaa keskiosassa selkää suunnilleen lapojen korkeudella.
Syyttäjän mukaan uhrin päällä ollut pilottimallinen takki ei ollut mitenkään erityisen paksu.
Kello 10.44
Nyt siirrytään kirjallisiin todisteisiin.
Ensimmäiseksi katsotaan syyttäjän todisteena valokuvaliite, jossa näkyy uhrin vaatetus.
Nyt oikeus pitääkin ensin lyhyen teknisen tauon.
Kello 10.39
Nyt puhuu 24-vuotiaan puolustus, joka kiittelee sitä, että tapahtumat ovat niin hyvin kameratallenteilla. Puolustuksen mukaan tallenteilta puuttuu ääni, joten puolustuksella on hyvin erilainen käsitys 24-vuotiaan puheista kuin syyttäjällä.
Puolustuksen mukaan uhri hyökkäsi 24-vuotiaan kimppuun baarin ulkopuolella. Puolustuksen mukaan kyse ei siis ollut mistään välienselvittelystä, vaan 24-vuotiaaseen kohdistuneesta hyökkäyksestä.
Puolustuksen mukaan kyse oli tavallisesta humalaisten illanvietosta, jossa on syntynyt riitaa eri suuntiin. Ulkopuolella uhri syytti 24-vuotiaan juoneen hänen shottinsa.
Vaikka 24-vuotias on uhonnut kaverilleen tai live-lähetyksessä käyttävänsä väkivaltaa, kyse on ollut pelkästä uhoamisesta. Puolustuksen mukaan 24-vuotiaan tarkoitus ei ollut kohdistaa väkivaltaa uhriin.
Kello 10.34
21-vuotiaan puolustaja puhuu nyt ja kertoo, että uhri ja 21-vuotias olivat leikkimielisesti painineet aiemmin illalla. Uhri oli voittanut, eli oli ollut selkeästi fyysisesti vahvempi kuin 21-vuotias.
Ravintolassa uhri oli ollut aggressiivinen ja riidellyt koko illan puhelimessa. 21-vuotias kertoi käyneensä vessassa ja nähneensä, miten uhri löi pihalla voimakkaasti hänen 24-vuotiasta lapsuudenystäväänsä.
Koska 21-vuotias oli aiemmin tiennyt häviävänsä uhrille fyysisesti, hän oli iskenyt tätä puukolla.
Puolustus toteaa, että uhrilla oli yllään paksu takki, eikä 21-vuotias ole aiemmin puukottanut ketään. Näin ollen 21-vuotias kuvitteli, että puukko pysähtyy takkiin tai vähintäänkin kylkiluihin.
Puolustuksen mukaan 21-vuotiaan tarkoitus oli vain tuottaa kipua uhrille, jotta tämä jättää hänen kaverinsa rauhaan. 21-vuotias myöntää kuitenkin harkintakykynsä pettäneen pahasti.
Kello 10.22
Omaisten mukaan tekoa pitkitettiin tarkoituksella ja uhri varmasti tiesi kuolevansa. Siksi teko oli myös raaka ja julma.
Kello 10.20
Nyt puhuu omaisten avustaja.
Uhri on asunut koko ikänsä Imatralla ja avustajan mukaan on ollut "maalaispoika", joka ei ole tottunut Helsingin kovaan käytökseen.
Avustajan mukaan lääkäri on ilmoittanut uhrin kuolemasta hieman ennen aamuyhtä. Uhria oli tähän mennessä elvytetty pariin kertaan ja yritetty pelastaa leikkauksella, mutta uhri kuoli tästä huolimatta.
Avustajan mukaan uhri ei tuntenut "murhamiehiä" entuudestaan, mutta nämä olivat uhrin tuttavien tuttuja. Avustajan mukaan 24-vuotias puhui ravintolassa puukosta ja käytti romanikieltä, vaikkei ole itse romani.
Lisäksi hän huitoi uhria kohti ja osoitteli tätä ravintolassa. Hän myös varasti uhrin juoman, jonka takia uhri saatiin lopulta ulos.
Kun uhri tuli ulos ja 21-vuotias tuli perään, vanhempi epäillyistä yllytti nuorempaansa avustajan mukaan tappamaan uhrin.
– Tapa se, vedä kurkku auki, avustaja kuvailee 24-vuotiaan yllyttäneen.
Kun haavoittunut uhri pääsi ylös ensimmäisen iskun jälkeen, 24-vuotias esti pyörätelineellä häntä pääsemästä turvaan. Teon jälkeen he lähtivät karkuun eri suuntiin.
Omaisten mukaan henkirikos suunniteltiin etukäteen ravintolassa ja uhri houkuteltiin määrätietoisesti ulos. Omaisten mukaan molemmilla tekijöillä oli omat roolinsa teossa, 24-vuotias toimi houkutuslintuna ja yllyttäjänä ja 21-vuotias hoiti puukotuksen.
Omaisten mukaan tekijät toimivat yhdessä, ilman 24-vuotiaan toimintaa uhri saattaisi olla yhä hengissä. Jos uhri olisi päässyt pakenemaan takaisin ravintolaan, mutta koska 24-vuotias esti paon, 21-vuotias pääsi viemään teon loppuun.
Kello 10.09
Syyttäjän mukaan epäillyt poistuivat teon jälkeen paikalta. Paikalle saapui nopeasti poliisi ja ensihoito.
Uhri kuljetettiin sairaalaan, jossa hän kuitenkin menehtyi vammoihinsa.
Kello 10.06
Nyt siirrytään syyttäjän asiaesittelyyn.
Syyttäjän mukaan teko tapahtui aivan Helsingin keskustassa. Uhri saapui tapahtumapäivänä Helsinkiin ja vietti aikaa tuttaviensa asunnolla, jonka jälkeen he siirtyivät karaokebaariin.
Syyttäjän mukaan tapahtumat tallentuivat tämän jälkeen käytännössä kokonaan valvontakameroille. Uhri erkani ravintolassa tuttavistaan niin, että tuttavat viettivät aikaa keskenään ja uhri oli lähinnä puhelimessa omissa oloissaan, muiden muassa puolisonsa kanssa.
Tästä syntyi sitten kiistaa, koska uhri ei suostunut viettämään aikaa 24- ja 21-vuotiaiden miesten kanssa, eikä suostunut ostamaan heille alkoholia.
Puheluiden lisäksi uhri piti jonkinlaista live-lähetystä TikTokissa. Syyttäjän mukaan epäiltyjen väkivaltapuheet alkoivat jo tässä vaiheessa.
Noin puoli yhdentoista aikana ravintolan edustalla kehkeytyi jonkinlainen väkivaltatilanne uhrin ja 24-vuotiaan välillä. Nuorempi epäillyistä näki tilanteen ja juoksi kaverinsa avuksi.
Tässä vaiheessa 21-vuotias otti puukon esiin vaatteistaan.
Syyttäjän mukaan uhri oli parikymppisille miehille entuudestaan tuntematon. Syyttäjän käsityksen mukaan uhri oli vaimonsa kanssa puhelimessa, kun väkivalta tapahtui. Vaimo siis kuuli ainakin osan väkivallasta.
Kello 9.54
Myös 24-vuotias mies kiistää syytteen. Hän kiistää toimineensa yhdessä 21-vuotiaan kanssa.
Tapahtumat ovat tallentuneet valvontakameralle, ja 24-vuotias kiistää olevansa kyseisellä tallenteella.
Samoin 24-vuotias kiistää myös murhan.
Kello 9.46
Uhrin omaiset vaativat tekijöiltä yhteensä kymmenien tuhansien eurojen korvauksia kärsimyksistä.
Nyt puhuu 21-vuotiaan puolustaja. 21-vuotias kiistää syyllistyneensä tappoon, mutta myöntää törkeän kuolemantuottamuksen ja törkeän pahoinpitelyn.
Hänellä ei oman näkemyksensä mukaan ollut tappamistarkoitusta. Hän vastustaa myös rangaistuksen koventamista.
21-vuotias kiistää myös uhrin omaisten rangaistusvaatimuksen murhasta. Teko ei hänen mukaansa ole ollut suunnitelmallinen, eikä hän ole missään vaiheessa iltaa osoittanut, että hänellä olisi vahingoittamistarkoitusta.
Kello 9.36
Uhrin lapsi vaatii miehille rangaistusta murhasta. Perusteena on se, että he ovat houkutelleet uhrin pihalle ja ilmoittaneet etukäteen, että tulevat tappamaan hänet.
Sen lisäksi he ovat varastaneet uhrin juoman tietäen, että uhri suuttuu tästä. Näin he ovat saaneet uhrin pihalle perässään, jossa he ovat toteuttaneet tekonsa.
Kun uhri pääsi ensimmäisen puukoniskun jälkeen ylös ja yritti päästä pakenemaan sisätiloihin baariin, vanhempi miehistä esti tönimällä häntä pääsemästä turvaan. samaan aikaan vanhempi mies kehotti nuorempaa kaveriaan tappamaan uhrinsa.
Omaisten mukaan teko on tehty vakaasti harkiten kohdistamalla jo haavoittuneeseen uhriin lisää väkivaltaa. Toissijaisesti uhrin omaiset vaativat rangaistusta taposta.
Poika oli puukotuksessa kuolleen ainoa lapsi ja asui isänsä luona.
Kello 9.31
Syyttäjä vaatii molemmille miehille rangaistusta kovennettuna, perusteena aiempi rikollisuus.
Kello 9.29
Syyttäjä aloitti syytteenluvun. Syyttäjän mukaan 24- ja 21-vuotiaat miehet ovat tappaneet yhdessä uhrinsa.
Nuorempi miehistä on pidellyt puukkoa, kun molemmat miehet ovat lähestyneet uhria. Uhrin on kaatunut, jolloin 21-vuotias on lyönyt puukolla uhria rintaan. Kun uhri on päässyt ylös, 21-vuotias on lyönyt vielä kolme kertaa puukolla 24-vuotiaan kannustaessa vieressä.
Uhri sai vakavia puukotusvammoja ylävartaloon ja kuoli niihin.
Syyttäjä vaatii molemmille miehille rangaistusta taposta ja toissijaisesti vanhemmalle rangaistusta avunannosta tappoon.
Kello 9.25
Oikeussalissa on paikalla paitsi useampia vanginvartijoita, myös käräjäoikeuden vartija.
Kello 9.18
Oikeus käy läpi paikalla olevia ja heidän avustajiaan.
Kello 9.07
Oikeudenkäynti alkoi hieman myöhässä. Oikeudenpuheenjohtaja antoi medialle luvan kuvata hetken ennen oikeudenkäyntiä.
Syytetyt eivät peitelleet millään tavalla kasvojaan, mutta toinen heistä painoi katseensa tiukasti pöytään.