Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen vastaa lukijoidemme liikenneturvallisuusaiheisiin kysymyksiin joka lauantai. Lähetä oma kysymyksesi osoitteeseen autot@mtv.fi.
Kysymys: Miksi niin moni ohitettava vaikeuttaa ohittamista omalla toiminnallaan?
Vastaus: Ohittamisen vaikeuttaminen ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää – syyt saattavat kuitenkin yllättää.
Voimassa olevan tieliikennelain 19 §:n mukaan ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista. Ohitettava ei myöskään saa lisätä nopeuttaan.
Välillä ohitustilanteissa näkee kyseistä lainkohtaa rikottavan – tämä ei kuitenkaan aina ole tahallista, vaikka se sellaiseksi herkästi mielletään. Toki myös tahallista toimintaa joukosta löytyy.
Muun muassa nämä asiat saattavat aiheuttaa sen, että ohitettavan nopeus nousee:
- Ohituskaistan alkaessa tie levenee ja saa aralle kuljettajalle aikaan turvallisuuden tunteen. Tämä ilmenee tahattomana nopeuden nostona.
- Ajatuksissaan oleva kuljettaja havaitsee nopeutensa pudonneen, kun ohittaja on rinnalla, ja sen enempiä toimintansa turvallisuusvaikutuksia ajattelematta nostaa nopeuttaan.
- Nopeusrajoitus on juuri muuttunut suuremmaksi ja ohitettava pyrkii nostamaan nopeutensa uutta rajoitusta vastaavaksi huomaamatta samalla käynnistynyttä ohitusta.
- Ohituspaikkana on alamäki, jossa ohitettavan vauhti kiihtyy huomaamatta itsestään.
- Ohitettavan edellä ajava auto poistuu juuri liittymästä tai vaihtaa kaistaa, jolloin mukautuva vakionopeudensäädin kiihdyttää nopeutta kuljettajan huomaamatta. Tietenkin ohitettavan auton kuljettajan pitäisi tuntea autonsa järjestelmien toimintatapa ja välttää kuvatunlainen tapahtuma, esimerkiksi kytkemällä vakionopeudensäädin hetkellisesti pois päältä tai säätämällä nopeus jo etukäteen tilanteeseen sopivaksi.


