Työministeri Jari Lindström (sin.) oli saattaa Suomen välimiesoikeuteen oikeusministeriaikanaan laittamalla nimensä paperiin, jonka sisältöä hän ei täysin käsittänyt.
Vastapuolena Suomen valtiolla olisi ollut niin sanottujen Kouri-kauppojen bulvaanina toiminut liikemies Peter Fryckman. Lindström antoi Fryckmanille huhtikuun lopulla 2017 viralliseen muotoon kirjoitetun suostumuksen, että Kouri-kauppojen veroseuraamuksia koskevat erimielisyydet voidaan ratkaista välimiesoikeudessa.
Liikemies Fryckman toimi Kansallis-Osake-Pankin välikätenä Suomen Yhdyspankin nurkanvaltauksessa 1980-luvun lopulla. Hänen määräysvallassaan olevat yhtiöt nettosivat euroissakin laskettuna miljoonia.
Fryckman sai tuomion talousrikoksista, ja hänelle mätkäistiin roppakaupalla veroja tekemästään myyntivoitosta. Fryckmanin mukaan veroja perittiin liikaa ja perusteettomasti.
Lindströmin antaman suostumuksen mukaan välitystuomioistuin olisi saanut luvan käsitellä Fryckmanin tuomioita sekä niihin liittyviä verotus- ja perintätoimia. Fryckmanin avustajana asiassa toimivan, talousrikoksista niin ikään tuomitun oikeustieteen tohtori Kari Uotin mukaan Fryckman olisi vaatinut valtiolta oikeudessa kymmeniä miljoonia euroja.
Välitystuomioistuimessa ratkotaan tavallisesti valtioiden välisiä kiistoja, mutta se voi ottaa käsiteltäväkseen myös yksityishenkilöiden ja valtioiden välisiä riitoja. Tällöin hakija tarvitsee kuitenkin valtion suostumuksen päästäkseen välimiesmenettelyyn.
"Minulle tuli heikko hetki, että menköön"
Lindström kertoo STT:lle tehneensä suostumuksen antamisessa virheen ja pitää erehdystään ikävänä ja turhana. Osaansa kuviossa näytteli Lindströmin mukaan perussuomalaisten viestintävastaava Matti Putkonen. He olivat vielä tuohon aikaan samassa puolueessa.
– Erityisavustajaani painostettiin puoluetoimistolta erittäin paljon tässä asiassa. Aika usein Putkonen tästä puhui, että asialle voisi tehdä jotain. Kun painostus kohdistui avustajaani, niin minulle tuli heikko hetki, että menköön. Tosiaan se oli kyllä virhearviointi, Lindström sanoo STT:lle.