Kauppakeskus Isossa Omenassa 7. tammikuuta kuolleen naisen ja vartijat paikalle kutsuneen miehen välillä oli yksipuolinen tuttavuus, josta mies yritti hankkiutua eroon.
Noin 40-vuotiaan miehen ja 35-vuotiaan naisen ensimmäinen kohtaaminen tapahtui elo-syyskuussa 2022. Molemmat sattuivat odottamaan kauppakeskuksessa saadakseen palvelua.
Tilanne oli tavanomainen. Nainen kysyi mieheltä, kauanko odottelussa yleensä kestää.
– Vastasin normaalisti, että kyllä tässä aikaa menee, välillä vähemmän ja välillä saattaa mennä parikin tuntia. Hän meni tämän jälkeen omalla vuorollaan asioimaan ja minä omallani eikä sinä päivänä tapahtunut muuta keskustelua, mies kertoi poliisin kuulusteluissa.
Seuraava kohtaaminen oli lokakuussa. Siinäkin vaihdettiin muutama sana, mies arvioi.
– Lähtiessäni muistelen sanoneeni, että nähdään ehkä joskus täällä taas. En tarkoittanut ehdottaa mitään tapaamista, vaan että olemme jo kahdesti siellä törmänneet.
Miehen mukaan nainen alkoi seurata häntä jo toisen tapaamiskerran jälkeen. Seuraavien kolmen viikon aikana he kohtasivat Isossa Omenassa miehen arvion mukaan 7-9 kertaa. Jokainen niistä alkoi miehen mukaan sillä, että nainen tuli hänen seuraansa.
Jossain vaiheessa alkoi se, mitä mies kutsui ripustautumiseksi. Nainen tuli miehen mukaan parin metrin päähän hänestä ja roikkui mukana.
Mies yritti ratkaista asiaa puhumalla, mutta siitä ei hänen mukaansa ollut apua.
– Mennessäni esimerkiksi vessaan hän odotti käytävällä, että tulen vessasta ulos. Toisen tai kolmannen kerran kohdalla yritin hänet puhumalla minusta irrottaa ja sanoin, että et voi seurata minua. Pyysin ystävällisesti, että hänen täytyy lopettaa seuraamiseni, että hän ei voi seurata minua parin kolmen metrin päässä esimerkiksi Citymarketiin.
Mies kysyi naiselta useasti, miksi hän seurasi tätä. Hänen mukaansa vastaukset olivat mielenkiintoisia.
– Hän sanoi, ettei ole parempaakaan tekemistä. Jollain toisella kerralla kysyin samaan asiaa uudelleen ja hän vastasi, että koska mä haluan.


