Sykettä nostava, hengästyttävä liikuntaa paransi tutkimuksessa kognitiivisia kykyjä. Sen puute kuitenkin aiheutti päinvastaisen ilmiön.
Rivakka kävely, vesijumppa tai hölkkääminen vain korttelin ympäri voisi auttaa piristämään arjen nuuduttamia aivoja. Tutkimuksen mukaan keskirankan tai rankan liikunnan lisääminen tai vähentäminen oli suoraan yhteydessä aivojen kykyihin.
– Jos syke nousee, samalla paranee aivoterveys, australialaistutkijat toteavat tiedotteessaan.
Yhdessä yhdysvaltalaistutkijoiden kanssa tehty selvitys paljasti, että lyhyt rypäs rivakkaa liikuntaa paransi aivojen käsittelykykyjä "huomattavasti".
Eniten kognitiivisia etuja saivat he, jotka eivät aiemmin olleet tehneet mitään keskikovan tai rankan liikunnan kaltaista. Vain viisi minuuttia riitti etujen saamiseen.
Tutkimus julkaistiin Age and Ageing -lehdessä.
Lue myös: Mikä sinut saisi lenkkipolulle? Tutkimus selvitti, millainen palkkio motivoi
Liiku hengästyen, paranna aivotoimintaasi
Mukana oli tietoja 585 aikuisesta, joiden ikähaitari oli 65–80 vuotta. Tutkimustiimi analysoi kognitiivisen suorituskyvyn ja nukkumisen, paikallaanolon, kevyen, keskikovan ja rankan treenin yhteyksiä 24 tunnin aikana.
Yksinkertaistettuna suurempi määrä hengästyttävää liikuntaa paransi aivoterveyttä, vähäisempi määrä taas huononsi sitä.
Tutkija Maddison Mellow'n mukaan tiedossa on jo, että uni, paikallaanolo ja fyysinen aktiivisuus vaikuttavat terveyteen.

