Tshekin parlamenttivaaleissa entisen pääministerin Andrej Babisin johtama oikeistopuolue ANO on saamassa lähes 35 prosenttia äänistä, kun lähes kaikki äänet on laskettu.
Istuvan pääministerin Petr Fialan johtama keskustaoikeistolainen koalitio on saamassa runsaat 23 prosenttia äänistä Tshekin parlamenttivaaleissa.
Miljardööri Andrej Babis, 71, on kampanjoinut muun muassa Ukrainan sotilasavun keskeyttämisellä ja lupaamalla parempaa sosiaaliturvaa. Hänen iskulauseitaan on ollut esimerkiksi "Tshekki ensin", mikä heijastelee Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kampanjaa.
– Onnittelen vaalivoittajaa, joka on Andrej Babis, Fiala sanoi.
Vaalien äänestysaktiivisuus oli lähes 69 prosenttia.
Voitto voi ravistella EU:ta
ANO-puolueen ennustettiin voittavan vaalit, mutta jäävän ilman selkeää enemmistöä. Babisin luotsaama ANO on johtanut mielipidemittauksia runsaan 30 prosentin kannatuksella.
Fialan Yhdessä-ryhmän kannatus on ollut noin 20 prosenttia.
Politiikan tutkimuksen yhteisö EPC (European Policy Centre) on arvioinut, että Babisin ANO-puolueen mahdollinen voitto parlamenttivaaleissa voisi vaikuttaa myös Tshekin asemaan EU:ssa.
EPC arvioi, että oikeistovoimien kasvu hankaloittaa EU:n yhtenäisyyttä esimerkiksi Ukrainan tukemisessa ja laajemmissa demokraattisissa kysymyksissä.
