Tokion MM-yleisurheilun avauspäivä on paketissa. MTV Urheilun asiantuntija Tommi Evilä, paikan päällä Japanissa oleva toimittaja Eren Gürler ja MM-kisoja kotimaassa seuraava toimittaja Ossi Karvonen sivaltavat lauantain puheenaiheet kolmeen osioon.
Tästä pidin
Evilä
Nostan nyt hieman omaa häntääni, mutta kuten sanoin jo Tulosruudun MM-ennakossa: Kisa ja kruunu. Loukkaantumisesta kärsinyt Ryan Crouser oli mitoittanut hyvin tarkkaan toimensa sen mukaan, että pystyy suoriutumaan kauden avauksessaan Tokion MM-kisoissa. Hän osoitti suuruutensa. Karsinta ja kisa samana päivänä vetävät osalta ruutia pois, mutta Crouser oli toiminut tämän mukaisesti.
Lue: USA:n supertähdeltä karu valmistautuminen – räjäytti silti potin: "Erityisin mestaruus"
Gürler
Noah Lylesin yliampuvasta olemuksesta voi olla montaa mieltä, mutta minua miellyttää, että hän uskaltaa olla oma itsensä, ja kenties vielä vähän enemmän. Lyles on omaksunut roolinsa yhtenä yleisurheilun supertähdistä ja mainoskasvoista ja hän myös käyttäytyy sen mukaan – niin kisoissa kuin kisojen jälkeenkin.
Median edessä Lyles ei säästele, vaan vastaa toimittajien kysymyksiin avoimesti ja runsassanaisesti. Vaikuttaa, että hän haluaa myös antaa itsestään haastattelutilanteissa, eikä piilotella mitään. Monille Lylesin räiskyvä tyyli on liikaa, mutta minulle se antaa energiaa ja hyvää mieltä.


