Väkisinsuutelulla ryvettynyttä Espanjan jalkapalloliiton entistä pomoa Luis Rubialesia heitettiin torstaina munilla Madridissa.
Sosiaalisessa mediassa on lähtenyt kiertämään videopätkä, jossa Espanjan jalkapalloliiton entinen puheenjohtaja Luis Rubiales istuu tuolilla yleisön edessä lavalla.
Yhtäkkiä yksi henkilö alkaa heittää Rubialesia munilla. Osumaakin tulee.
Muut henkilöt alkavat laittaa heittäjää aisoihin. Rubiales ottaa myös askeleita häntä kohti. Tilanne rauhoittuu.
Rubiales väitti, että heittäjä oli hänen setänsä.
– Hän on minun setäni, hänen nimensä on Luis Rubén, entinen kohupomo sanoi muun muassa ESPN:n mukaan.
– Hän on häirikkö ja sairas. Uskon, että hänet on pidätetty. Katsotaan, mitä voimme tehdä estääksemme tällaisen tapahtumisen uudelleen. Tämä on sääli.
Rubiales kertoi Radio Marcalle, ettei hän ensin tiennyt, mitä heittäjällä oli käsissään.
– Ajattelin, että hänellä saattaisi olla ase. En ajatellut itseäni.
Toisessa klipissä näkyi, että poliisi pidätti miehen paikan ulkopuolella.
"Niille, jotka haluavat tietää totuuden"
Rubiales oli Madridissa järjestetyssä tilaisuudessa mainostamassa Kill Rubiales -kirjaansa. Hän suuteli Espanjan jalkapalloliiton puheenjohtajana maajoukkuepelaaja väkisin suulle palkintojenjakotilaisuudessa Espanjan voittaman maailmanmestaruuden jälkeen vuonna 2023. Rubiales erosi sittemmin tehtävästään.

