Varkauden heinäkuisen henkirikoksen taustalla vaikuttaa olevan pitempiaikaisesti mustasukkaisesti käyttäytynyt avomies. Mies hakkasi asunnostaan nukkumasta löytämänsä miehen kuoliaaksi runsaan kilon painoisella työkalulla.
Miestä syytetään murhasta, mutta hän katsoo syyllistyneensä korkeintaan tappoon. Miehen puolustus kuvaili rikosta vastauksessaan intohimorikokseksi.
Lue myös: Syyte: Mies hakkasi avovaimonsa sängystä löytämänsä miehen kuoliaaksi, laittoi ruumiista kuvan Snapchattiin ja soitti poliisin
Tukevassa humalassa olleen miehen muistikuvat kuulusteluissa hatarat
Mies itse kertoi poliisikuulusteluissa omien muistikuviensa olevan hämärät. Hän kertoi lähteneensä juomaan alkoholia, mutta valtaosaan poliisin kysymyksistä hän ei osannut vastata.
Hän kertoi olleensa "vissiin aika humalassa" tapahtumahetkellä, eikä kertomansa mukaan esimerkiksi muistanut kotimatkalla kohtaamaansa poliisipartiota, jolle oli selitellyt kantamansa lenkkiavaimen olleen mukana renkaanvaihtoa varten.
Itse teostakaan mies ei osannut kuulusteluissa juuri kertoa.
– Joku muistikuva on, että löin miestä päähän sillä lenkkiavaimella. Sen jälkeen soitin häkeen, mies kertoo.
– Sen muistan, että jossakin muistan istuneeni ulkoportailla poltellen tupakkaa ja näin poliisien tulevan.
– Ei ole ainakaan mitään muistikuvia, että olisin suunnitellut [teon]. Sitä ihmettelen, että olen pystynyt edes tuollaista tekemään, hän kertoo.
Lue myös: Mies hakkasi toisen kuoliaaksi avolenkkiavaimella ja soitti poliisin – poliisi kuvailee tekotapaa erityisen raa'aksi ja julmaksi
Taustalla hajoava avoliitto
Mies kertoi poliisille kuulusteluissa olleensa avoliitossa ja hänellä olevan yhteinen lapsi puolisonsa kanssa. Kuulusteluissa hän ei osannut sanoa, onko parisuhde päättynyt, mutta tiesi kertoa osapuolten asuvan eri osoitteissa.
Miehen avopuoliso kertoi suhteessa olleen ongelmia hyvistä puolista huolimatta.
