Blind Channel ilmoitti 7. lokakuuta jäävänsä tauolle.
Ulkomaita myöten jo pitkään kiertänyt Blind Channel kertoi 7. lokakuuta jäävänsä tauolle, jonka mittaa yhtyeen jäsenet eivät itsekään vielä tiedä.
– Syntyi 3,5 vuotta kestäneen ja yli 300 keikan maailmanlaajuisen kiertueen ryppään jälkeen. Eli käytännössä olemme olleet kiertueella Dark Side -kappaleen julkaisun jälkeen ja tehneet kaksi levyä siinä välissä. Olemme kokeneet oikeastaan kaiken, mistä olemme teininä haaveilleet, laulaja-kitaristi Joel Hokka kertoi Huomenta Suomessa 7. lokakuuta.
– Kesän alussa teimme bändin kesken tämän päätöksen, mutta tämä aamu teki siitä todellisemman, kun tämä julkaistiin maailmalle, laulaja Niko Moilanen jatkoi.
Yhtyeen kitaristi Joonas Porko paljasti, että ajatus putkahti esiin mökillä, eivätkä yhtyeen jäsenet edes mökille mennessään tienneet jäävänsä tauolle. Päätös syntyi perinteiseen tyyliin saunomisen ja paljuilun tuoksinassa.
– Siellä oli saksalaisen levy-yhtiön pomo mukana ja hän oli sitä mieltä, että olemme väsyneitä. Hän ehdotti, että ottaisimme keikoista vähän happea ja keskittyisimme hetkeksi hyvinvointiimme ja taiteen luomiseen. Se oli hyvä idea, paras idea, Hokka kertoi.
Pomo ehdotti, että yhtye olisi poissa niin pitkään, kunnes saa tehtyä ”maailman parhaan” levyn ja löytää kipinän uudelleen.
