Talvisotaa perusteltiin tuoreen kirjan mukaan Neuvostoliitossa hyvin samaan tapaan kuin Venäjällä hyökkäystä Ukrainaan.
Talvisodasta tuli tänä keväänä kuluneeksi 85 vuotta.
Venäläistutkija Timofei Malikov kuvaa tuoreessa kirjassaan Suomen vapauttaminen talvisodassa (Docendo) sotaan johtanutta poliittista tilannetta, sotaa edeltäneitä neuvotteluja ja sitä, minkälaista propagandaa Neuvostoliitto käytti sotimisen oikeuttamiseen. Malikov on kirjoittanut kirjan salanimellä.
Esipuheen kirjoittaja, emeritusprofessori Timo Vihavainen toteaa, että propaganda on jopa liian lievä ilmaisu puhuttaessa Neuvostoliiton harjoittamasta informaatiovaikuttamisesta 1930-luvun lopulla.
– Koko konsepti oli jotain muuta kuin propagandaa. Siihen liittyi ihan oikea valtiosopimus ja erittäin suuri rajanmuutos – Suomen hyväksi muuten. Esitettiin tapahtuma jonain aivan muuna kuin se oli. Keksittiin [Suomessa tehty] vallankumous, joka nosti valtaan uuden hallituksen, Vihavainen kertoo Huomenta Suomessa.
– Minkäänlaista vallankumousta tai edes liikehdintää ei tietenkään ollut, vaikka näin Neuvostoliiton lehdissä esitettiin.
Vihavainen viittaa Terijoen eli Otto Wille Kuusisen hallitukseen, joka oli viralliselta nimeltään Suomen kansanhallitus.
Se oli Neuvostoliiton talvisodan aikana perustama hallitus, jonka kanssa Neuvostoliitto ilmoitti 2. joulukuuta 1939 solmineensa avunantosopimuksen.
Lue myös juttu vuodelta 2001: Venäläistutkimus: Terijoen hallitus Stalinin luomus
Väitteet upposivat
Vihavaisen mukaan väitteet upposivat neuvostoliittolaisiin "kohtuullisesti".
– Siihen saatiin mukaan paljon johtavia intellektuelleja, Venäjän akateemikot, johtavat kirjailijat, ulkomaista älymystöä valtavasti ja amerikansuomalaisia muun muassa. Kaikki uskoivat ja oikeastaan aika hyvällä syyllä, että Suomen kansa on noussut karistamaan hartioiltaan "tannerien ja mannerheimien verisen ja fasistisen koplan".


