SuomiAreenan keskustelun perusteella nuoret eivät ole kovin huolissaan ilmastosta, mutta kokevat, että yksilöä syyllistetään liikaa ilmastoon liittyvissä asioissa. Keskustelussa nousivat esiin ilmastokeskusteluun liittyvät tunteet, tulevaisuuden usko ja kokemukset kestävän kehityksen opetuksesta.
"Välillä tuntuu, ettei mitään pysty tekemään oikein"
Jade Walther, 23-vuotias media-alan opiskelija, kuvasi kestävän kehityksen herättävän monimutkaisia tunteita ainakin vallitsevan keskustelun ja ilmastonmuutoksesta uutisoinnin osalta.
– Herättää epätoivon tunteita, kun koko ajan kaikki maailmassa on koko ajan huonosti. Välillä tuntuu, että mitään ei pysty tekemään oikein. Samalla on jonkinlainen usko tulevaan, hän pohti.
Lue myös: Suomesta on kadonnut parissa kymmenessä vuodessa 15 miljoonaa lintua – tästä syystä lintututkija on asiasta erityisen huolissaan
Walther nosti esiin myös kestävän kehityksen opetuksen merkityksen huomauttaen, että nykyään peruskoulussa opetetaan kierrätystä, mikä ei ollut yleistä hänen omana kouluaikanaan.
Paneelin nuorin osallistuja, 15-vuotias Ida Riikonen, suhtautuu ilmastokeskusteluun melko neutraalisti ilman pelkoa.
– Ei pelota, mutta vähän tuntuu, että vanhemmat sukupolvet voisivat parantaa tyyliään. Uskon kuitenkin tulevaisuuteen.
17-vuotias lukiolaoinen Tapio Kivisaari kertoo, että hänen ystäväpiirissään keskustellaan monista asioista, myös ilmastosta.
– Tästäkin väitellään ja löytyy erilaisia näkökulmia.
Nuoret kokevat syyllisyyttä ilmastosta
Nuorten syyllisyyden tunteet olivat esillä useassa puheenvuorossa. Vuonna 2021 nuorisobarometristä kävi ilmi, että jopa 76 prosenttia nuorista kokee surua luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä ja kokevat riittämättömyyden ja häpeän tunteita koskien ilmastotoimia.

