Purkurakennusten lukituslaitteita aletaan kunnostaa uusiokäyttöön.
Purettavien rakennusten lukkoja, heloja ja avainpesiä ryhdytään kunnostamaan takaisin käyttöön. Tampereen kaupungin ja Abloyn pilotissa testattiin, miten lukkolaitteiden osia voidaan hyödyntää uudelleen sen sijaan, että ne päätyisivät purkujätteeksi.
– Tämä ei ole niin kuin jossain tulevaisuudessa, vaan alkaa olla tätä päivää, sanoo Abloy Oy tuotevastuullisuuspäällikkö Heli Tolvanen.
Tavoitteena on pidentää tuotteiden elinkaarta jopa vuosikymmenillä.
Pilotissa Tampereen Tammelan koulusta irrotetut lukituslaitteet toimitettiin Abloyn Joensuun tehtaalle kunnostettaviksi. Kunnostuksen ja kokoonpanon jälkeen lukitustuotteet palautetaan Tampereelle Tammelan uuteen kouluun.
Abloyn mukaan seuraava purku- ja kunnostuskohde on jo työn alla.
Rakennusala haluaa eroon purkujätteestä – ja näkee mahdollisuuden tehdä rahaa
Rakennusala on suuri purkujätteen tuottaja, ja siksi käyttökelpoisten metalliosien päätymistä romuksi pyritään välttämään. Halu kierrätykseen näkyy myös kunnissa: Tolvanen kertoo, että esimerkiksi Tampereella kaavamääräys edellyttää rakennustuotteiden uudelleenkäyttöä mahdollisuuksien mukaan.
Toimintamallissa nähdään myös mahdollisuuksia liiketoimintaan. Tulevaisuudessa kunnostettavat lukituslaitteet saattavat päätyä kuluttajatuotteiksi.
