TPS:n hengetön taistelu SM-liigan viimeisestä pudotuspelipaikasta saattoi päättyä konkaripuolustaja Oliver Lauridsenin hölmöilyyn.
Lauridsen ajettiin lauantain ottelusta Ässiä vastaan ulos sen jälkeen, kun hän oli niitannut niin sanotusti puun takaa ruman taklauksen porilaisten puolustajan Petteri Riihisen päähän.
TPS-pakin hölmöilyn hetkellä turkulaiset johtivat elintärkeää ottelu kotonaan 2–0. Ässät sisuuntui tilanteesta, teki ylivoimalla kavennuksen ja rymisteli lopulta 5–2-voittoon itselleen täysin merkityksettömässä ottelussa.
– Ihan käsittämätön taklaus Lauridsenilta. Suoraan päähän. Herätti kyllä meidän joukkueen, Ässien Peter Tiivola totesi ottelun jälkeisessä tv-haastattelussa.
– Päätettiin ekalla erätauolla, että tätä ei muuten hävitä. Tuolla makaa pari meidän äijää kopissa eikä pelaa enää.
– Sääli, ettei Kerho voittanut, niin Tepsillä on ehkä vielä pieni sauma, Tiivola piikitteli.
1:11TPS:n Oliver Lauridsenin ruma taklaus suututti Ässien Peter Tiivolan: "Sääli ettei Kerho voittanut"
TPS:n onni oli, että myös viimeistä playoffs-paikkaa pitävä HPK hävisi oman ottelunsa kotonaan Pelicansille maalein 1–4. Näin ollen TPS:n toiveet säilyivät elossa joukkueen jatkaessa tiistain päätöskierroksella kahden pisteen takamatkalta.
MTV Urheilun kiekkostudiossa asiantuntijat Ari Vallin ja Pekka Saravo kauhistuivat nähdessään isokokoisen Lauridsenin taklauksen. Ilman jatkosopimusta olevalle puolustajalle on varmasti luvassa pelikieltoa, joka saattaa jäädä myös hänen viimeiseksi teokseen TPS-paidassa.
