Talouspakotteiden tähtäin on Venäjän sotakoneen pysäyttämisessä, toteaa Helsingin yliopiston taloushistorian professori Jari Eloranta.
Jo nyt Venäjän kyky tuottaa esimerkiksi sotalentokoneita ja panssarivaunuja on Elorannan mukaan heikentynyt.
Esimerkiksi panssarivaunuja Venäjä on menettänyt kuukaudessa noin 140. Uusia se pystyy rakentamaan parikymmentä.
Kuilua Venäjä pyrkii täyttämään vanhoja vaunuja uudistamalla. Laajemmin Venäjän vaunuongelmasta voi lukea täältä.
Kokonaisuudessaan länsimaiden talouspakotteet ovat kuitenkin olleet monille pettymys. Ne eivät ole romahduttaneet Venäjän taloutta.
Taantumaan Venäjän talous sentään on kääntynyt. Bruttokansantuote on noin 2 prosenttia pakkasella.
– Tänä vuonna Venäjän vientitulojen odotetaan supistuvan hyvin voimakkaasti, sanoo Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Heli Simola.
Lue myös: Venäjä on tuhonnut Tshernihivin kapungissa 11800 siviilikohdetta – jatkuvista iskuista huolimatta ukrainalaiset haluavat aloittaa jälleenrakennuksen
Tänä vuonna tilanne on ollut toinen. Venäjän vienti oli "huippulukemissa", Simola täsmentää.
Osin taloutta on pidetty pystyssä myös laittomalla viennillä. Eri valtioissa pakotteita on kierretty monin tavoin, ja bulvaanit ovat saaneet oman osansa ruplista.
– Laittoman toiminnan kustannukset vähentävät Venäjän viennin tulosta. Silloin ei öljystä todellakaan saada maailmanmarkkinahintaa, Eloranta sanoo.
