Montreal Canadiensia yli kymmenen vuoden ajan lähietäisyydeltä eri rooleissa seurannut analyytikko laukoo tylyä tekstiä seuran suomalaispelaajasta Patrik Laineesta.
Lue myös: Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne – siirto häämöttää
Toista kauttaan Montrealissa pelaavaa Lainetta ei ole nähty tositoimissa kuukausiin. Hän pelasi kauden alussa viisi ottelua, mutta kävi sitten lokakuussa leikkauksessa keskivartalon lihasvamman takia, ja seura arvioi tuolloin hänen poissaolonsa pituudeksi kolmesta neljään kuukautta.
Laine palasi harjoituksiin tammikuun alussa, mutta häntä ei sittemmin ole kertaakaan nähty joukkueensa pelaavassa kokoonpanossa.
Canadiens on antanut Laineen agentille luvan neuvotella muiden NHL-seurojen kanssa mahdollisesta siirrosta, ja onkin mahdollista, että suomalaishyökkääjä löytää vielä itsensä uudesta seurasta ennen 6. maaliskuuta koittavaa siirtotakarajaa.
Laineen pelaamattomuuden uskotaan johtuvan ennen kaikkea siitä, ettei päävalmentaja Martin St. Louis yksinkertaisesti löydä hänelle sopivaa roolia joukkueessa.
Viime viikkoina Lainetta on kerrottu käytetyn joukkueen harjoituksissa jopa puolustajana.
Laineen tilanteesta puhuttiin perjantaina julkaistussa, Canadiensia käsittelevän The Sick Podcast with Tony Marinaro -ohjelman tuoreimmassa jaksossa, jossa lauottiin varsin synkkää tekstiä suomalaisesta.
Marinaro nosti esiin tilaston viidestä pelaajasta, joiden kanssa Laine on Montrealissa ollessaan pelannut eniten tasaviisikoin. Näiden viiden pelaajan kanssa Laine on ollut jäällä 30:n Canadiensin tekemän ja 47:n Canadiensin päästämän maalin aikana.

