Nykyisen YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun Filippo Grandin toinen virkakausi päättyy vuodenvaihteessa.
Kansanedustaja Pekka Haavistolla (vihr.) on liuta monipuolisia vastaehdokkaita tavoittelemassa YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun tehtävää. Päävaltuutettu johtaa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:ää.
Lokakuun alkupuolella kerrottiin, että Suomi esittää tehtävään entistä ulkoministeriä Haavistoa.
Ulkoministeriöstä kerrotaan STT:lle, että muita ehdokkaita on tiedossa tällä hetkellä kymmenen. Lisäksi epävirallisesti on kuultu muutamasta muustakin.
Tiedossa olevista ehdokkaista suurin osa tulee Euroopasta. Heidän joukossaan on esimerkiksi Ruotsin ehdokas Jesper Brodin, joka on suurinta osaa huonekalujätti Ikean myymälöistä hallinnoivan Ingka Groupin toimitusjohtaja. Hänen on jo aiemmin kerrottu siirtyvän tästä tehtävästä pian sivuun.
Ruotsin hallitus on perustellut Brodinin ehdokkuutta muun muassa sillä, että liike-elämässä kokenut henkilö voisi vahvistaa YK-järjestelmää sen nykyisissä haasteissa. Pakolaisjärjestö on joutunut vähentämään tuhansia työntekijöitä, koska kansainvälisen avun rahoitusta on leikattu.
Lisäksi on mainittu, että Brodin on tehnyt yhteistyötä UNHCR:n kanssa pakolaisten työllistämisohjelmien perustamisessa.
Kokeneita ehdokkaita
Ehdokkaiden joukossa on myös Pariisin pormestari Anne Hidalgo, jolla ei kuitenkaan toistaiseksi ole Ranskan hallituksen tukea ehdokkuudelleen. Ranskan uusin hallitus esiteltiin vain viikko sitten.
Muita eurooppalaisia ehdokkaita ovat muun muassa Saksan Niels Annen, jolla on pitkä kokemus politiikan parissa, sekä sveitsiläinen diplomaatti Christine Schraner Burgener.
Ehdolla ovat myös esimerkiksi ghanalainen Matthew Kwesi Crentsil, jolla on yli 30 vuoden kokemus UNHCR:ssä työskentelystä sekä Irakin entinen presidentti .
