Pohjois-Korean itsevaltias Kim Jong-Un jatkaa tehtävässään.
Pohjois-Koreaa itsevaltaisesti johtavan Kim Jong-unin uusi kausi puolueensa pääsihteerinä hyväksyttiin sunnuntaina puoluekokouksessa, kertoi maan valtionmedia.
Pohjois-Koreaa hallitsevan työväenpuolueen puoluekokous oli järjestyksessään yhdeksäs vuosikymmeniä kestäneen Kimin suvun hallintokauden aikana.
Valtiollisen uutistoimiston KCNA:n mukaan Kimin valinta oli yksimielinen ja tehtiin "kaikkien valtuutettujen järkähtämättömän tahdon ja yksimielisen halun mukaisesti".
Avatessaan puoluekokouksen torstaina Kim sanoi KCNA:n mukaan Pohjois-Korean selättäneen pahimmat vaikeutensa edellisen puoluekokouksen jälkeen.
Edellisessä puoluekokouksessa vuonna 2021 Kim myönsi poikkeuksellisesti, että maan talouspolitiikassa oli tehty virheitä kautta linjan.
Kim kehittänyt "radikaalisti" ydinohjelmaa
Kokouksessa kehuttiin, että Kim oli edistänyt Pohjois-Korean turvallisuutta kehittämällä "radikaalisti" maan ydinasearsenaalia.
– Hän on rakentanut vallankumoukselliset asevoimat, jotka kykenevät selviytymään kaikista hyökkäysuhkista oma-aloitteisesti ja jotka ovat täysin valmiita minkä tyyppiseen sotaan tahansa, puolueen lausunnossa sanottiin AFP:n mukaan.
Yhdysvaltojen tiedustelutietojen mukaan Pohjois-Korea teki ensimmäisen ydinkokeensa kaksikymmentä vuotta sitten.
Kimin johdolla Pohjois-Korean ydinasearsenaali on kasvanut todelliseksi uhkaksi. Kahdeksan vuotta sitten Pohjois-Korean ydinkoe laukaisi maanjäristyksen vuoristossa maan pohjoisosassa.
Ylistystä myös Kiinalta
Kiinan presidentti ylisti "uuden luvun" avautuneen Kiinan ja Pohjois-Korean suhteissa, kertoi Kiinan valtiollinen televisiokanava CCTV.
