Puoluekokous on ensimmäinen viiteen vuoteen.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on avannut maata johtavan puolueen merkittävän puoluekokouksen.
Valtiollisen uutistoimiston KCNA:n mukaan Kim sanoi, että Pohjois-Korea on selättänyt pahimmat vaikeutensa edellisen puoluekokouksen jälkeen. Kimin mukaan maa on nyt siirtymässä aikaan, jota leimaavat optimismi ja luottamus tulevaisuuteen.
Lisäksi Kim nosti esiin puolueen toimintaan juurtuneen epäkypsän johtajuuden ja tappiomielialan, uutistoimisto KCNA kertoo. Tämä saattaa olla merkki mahdollisista tulevista kostotoimista työssään epäonnistuneiksi katsottuja puolueen virkahenkilöitä kohtaan.
Puoluekokous on ensimmäinen viiteen vuoteen ja kaiken kaikkiaan yhdeksäs vuosikymmeniä kestäneen Kimin suvun hallintokauden aikana.
Kim on jo ilmoittanut, että tämän vuoden puoluekokouksessa esitetään suunnitelmia maan ydinasearsenaalin vahvistamiseksi.
