Vaasan yliopiston professorien mukaan Suomen on otettava oppia Espanjan sähkökriisistä.
Myös Suomen on kehitettävä sähköverkkojen kriisinkestävyyttä, koska uudet uhat haastavat sähkön jakelua. Näin sanovat sähkötekniikan professorit Kimmo Kauhaniemi ja Hannu Laaksonen Vaasan yliopistosta.
Huhtikuun lopussa laaja sähkökatko aiheutti suuria häiriöitä ympäri Espanjaa ja Portugalia. Etelä-Ranskassa taas oli toukokuun lopussa sähkökatkoja, jotka johtuivat ilkivallasta.
Kauhaniemen mukaan vastaavanlaiset häiriöt ovat periaatteessa mahdollisia Suomessakin, mutta toisaalta Suomen sähköverkko on erilainen.
Lue myös: Neljä kuoli sähkökatkoissa Espanjassa
– Varautuminen tuon tyyppisiin ongelmatilanteisiin on ehkä paremmalla tolalla, sanoo Kauhaniemi.
Kauhaniemi sanoo, että Espanjan laajan katkon takana on todennäköisesti monen asian yhteensattuma.
Kantaverkkoyhtiö Fingridin valvomopäällikkö Arto Pahkin piti toukokuun alussa uskottavina tiedotusvälineiden tietoja siitä, että Espanjan laajamittaista katkosta ovat edeltäneet jännitteen ja taajuuden vaihtelut. Pahkinin mukaan katkoksen taustalla on voinut olla uusiutuvan energian laaja käyttö.
Kyberhyökkäyksille avautunut uusia ovia
Vaasan yliopiston tiedotteen mukaan tuulivoiman ja aurinkoenergian lisääntyminen aiheuttavat Suomen sähköverkon suurimman haasteen. Niiden tuotantomäärä vaihtelee sään mukaan, mikä vaikeuttaa sähkön kysynnän ja tarjonnan tasapainon ylläpitämistä. Jos verkon tasapaino häiriytyy, voi verkosta pudota automaattisesti tuotantokapasiteettia tilanteessa, jossa sitä pitäisi saada lisää. Tämä voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa väärään suuntaan kulkevan ketjureaktion, joka kaataa koko verkon.