Kuopiossa nähtiin harvinainen välikohtaus, kun kolme HPK:n pelaajaa hyökkäsi KalPa-tähti Patrick Curryn kimppuun.
Tunteet leimahtivat liekkeihin KalPan ja HPK:n välisen jääkiekon SM-liigaottelun toisessa erässä.
KalPan yhdysvaltalaistähti Patrick Curry ajoi maalille, minkä yhteydessä hän kopautti laukauksensa torjunutta HPK-vahti Max Väyrystä kilpeen. Tulistuneet HPK:n pelaajat iskivät tämän jälkeen peräti kolmen miehen voimin Curryn kimppuun.
Alkoi raju iskujenvaihto, jossa Curry tappeli yhtäällä mutta taustallakin väännettiin. Mukana oli myös KalPan virtuoosi, voimahyökkääjä Teemu "Härski" Hartikainen, joka silmin nähden hiiltyi.
Useammalta pelaajalta lähti kahakassa kypärät päästä.
Väkivaltaisuusjäähyjä jaettiin kyseisestä episodista neljälle pelaajalle. HPK:n Kalle Kankaalle tuomittiin 2+2 minuutin rangaistus, KalPan Currylle ja Hartikaiselle sekä HPK:n Markus Loposelle kahden minuutin kakut.
Välikohtaus näkyy ylälaidan videolta.
KalPan voittokulku jatkuu
KalPa voitti viidennen ottelunsa putkeen loppulukemien oltua 3–1. Andreas Okany teki isännille kaksi maalia; päätösnaulaus syntyi tyhjään rysään.
Curry oli alustamassa Juuso Mäenpään ylivoimalla laukomaa 2–1-voittomaalia toisessa erässä parisen minuuttia ennen välikohtausta.
HPK:lla oli allaan neljä peräkkäistä voittoa ennen tätä tappiota.
Curry äänestettiin SM-liigan viime kauden tähdistökentälliseen. Hän sijoittui sarjan pistepörssissä kolmanneksi taottuaan 60 runkosarjaotteluun yhtä monta pistettä. Tältä kaudelta miehellä on 31 SM-liigapelistä vyöllään 24 pinnaa.
