Ruotsin hallitus haluaa kieltää kännyköiden käytön kaikissa maan peruskouluissa, kertoo opetusministeri Simona Mohamsson uutistoimisto TT:lle.
Kännykkäkielto tulisi voimaan Ruotsin kouluissa ensi syyslukukauden alussa.
– Kaikki Ruotsin koululaiset palaavat kännykkävapaaseen kouluun kesäloman jälkeen. He luovuttavat puhelimet koulupäivän alussa ja saavat ne sen jälkeen takaisin, Simona Mohamsson kuvaili kertoessaan lakiesityksestä.
Hänen mukaansa kielto koskisi myös muun muassa koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaa.
Kännyköiden käyttökielto on jo voimassa noin 80 prosentissa Ruotsin peruskouluista rehtorin päätöksellä. Opetusministerin mukaan se ei kuitenkaan riitä, vaan kaikille on taattava opiskelurauha koulusta riippumatta.
Lue myös: Uudet digisuositukset: Älypuhelin vasta 13-vuotiaalle, alle 2-vuotiaille ei ruutua ollenkaan
"Parantaa psyykkistä terveyttä"
Ministeri perusteli kieltoa sillä, että se parantaa oppimisen lisäksi myös koululaisten psyykkistä terveyttä. Välitunneilla koululaiset voivat jutella kavereiden kanssa tai vaikka pelata jalkapalloa, Mohamsson visioi.
Mohamssonin mukaan opettaja voi tehdä kieltoon poikkeuksen, jos puhelimia tarvitaan opetuksessa tai jos jollakulla oppilaalla on erityinen tarve laitteen käyttöön.
Opetusministeri uskoo, ettei kielto vaikeuttaisi koululaisten vanhempien pyrkimystä rajoittaa lastensa ruutuaikaa, vaan pikemminkin tukisi siinä.
Vuonna 2024 tehdyn tutkimuksen mukaan ruotsalaiset yläkoululaiset viettivät ruudun ääressä päivittäin lähes seitsemän tuntia. Luvussa ei ollut mukana koulussa vietetty aika.