Sebastian Vettel on selittänyt Australian GP:n ensimmäisten harjoitusten päätteeksi puhuttanutta toimintaansa, joka vuoksi hänet kutsuttiin tuomariston pakeille.
LUE MYÖS: Valtteri Bottas uhkui itseluottamusta vahvan harjoituspäivän päätteeksi: "Auto tuntuu todella hyvältä"
LUE MYÖS: Kello käy Mercedekselle – asiantuntijalta tyly arvio: "Sitten peli on ohi"
Vettelin auto hyytyi radan 10. mutkan tuntumaan, kun ensimmäisistä harjoituksista oli ajamatta noin vartti. Harjoitukset keskeytettiin muutaman minuutin ajaksi, kunnes Vettelin auto oli saatu siirrettyä turvalliseen paikkaan.
Vettel seurasi harjoitukset loppuun radanvarressa ja hauskuutti sitten niin paikalla ollutta yleisö kuin tv-katsojia ajammalla ratavirkailijoilta saamallaan skootterilla takaisin varikolle.
Kilpailun johto passitti Vettelin tuomariston pakeille, sillä sääntöjen mukaan kuljettajat eivät saa liikkua ilman lupaa radalla viiteen minuuttiin harjoitussession päättymisen jälkeen. Sääntöpykälään liittyy kuitenkin poikkeuksia, joista yksi mahdollistaa radalla liikkumisen, mikäli kuljettaja on saanut siihen ratavirkailijalta luvan.
Vettelin mukaan tilanteessa kävi juuri näin.
– Kysyin, onko joku tulossa hakemaan minua. He sanoivat, että saisin kyydin harjoitusten päättyttyä, Vettel selitti Autosportin mukaan.

