Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedottivat koronatilanteesta.
Tilannekatsauksessa olivat mukana johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä sekä johtava asiantuntija Mia Kontio ja projektipäällikkö Anna Katz THL:stä.
Lisäksi kysymyksiin vastaamassa olivat strategiajohtaja Pasi Pohjola ja osastopäällikkö Satu Koskela STM:stä sekä ylilääkäri Emmi Sarvikivi THL:stä.
MTV Uutiset seurasi tiedotustilaisuutta tässä artikkelissa.
10.54: On erittäin ymmärrettävää, että rajoituksia ei aina jakseta. Haluamme luoda näkymää siihen, että ei tämä pandemia ikuisuuksiin jatku. Rokotukset ovat lopulta ulospääsytie pandemiasta, sanoo Voipio-Pulkki.
10.52: Rokotuskattavuus nousee hitaasti, kertoo Kontio. Nuoria on pyritty kannustamaan rokotuksiin muun muassa sosiaalisen median kampanjoilla ja rokotusbusseilla.
10.42: STM ja THL ovat valmistelleet alueille ohjausta siihen, että alueet rajoittaisivat myös kohtalaisen riskin toimintoja, kertoo Koskela. Korkean riskin tapahtumia ovat THL:n mukaan esimerkiksi massakonsertit sisätiloissa.
Kohtalaisen riskin tapahtumia ovat esimerkiksi messut sekä ulkona olevat urheilukatsomot tai massakonsertit silloin, kun istumapaikkoja ei ole määritelty.
– Kohtalaiseksi riskiksi on arvioitu esimerkiksi ulkotilat, joissa on runsaasti ihmisiä. Vaikka ulkotiloissa ilma liikkuu eikä olla niin tiiviisti, kyllä esimerkiksi urheilutapahtumissa kontakteja syntyy muutenkin, esimerkiksi vessajonoissa tai silloin, kun haetaan syötävää tai juotavaa, Katz sanoo.
