Auri Kananen siivosi Tinder-deittinsä kotia 12 tunnin ajan ja some sekosi. Nämä paikat Auri halusi siivota toimittajan kotona kyläillessään.
Tiukkoihin palmikoihin sonnustautunut nainen kävelee ympäri helsinkiläistä asuntoa samalla, kun vetää vaaleanpunaisia kumihanskoja käsiinsä.
– Täällä näyttää ihan söpöltä, hän ilmoittaa ja silmäilee kiiluvin silmin keittiön uunia.
Kyseessä on Auri Kananen, 27, joka on ollut monen suomalaisen kahvipöydän keskustelunaihe viime aikoina. Otsikoihin nainen nousi siivottuaan Tinderissä tapaamansa miehen kotia 12 tunnin ajan. Aurin tempauksesta ovat uutisoineet Iltalehti ja Ilta-Sanomat.
– Ilmeni, että oli hänen syntymäpäivänsä, Auri muistelee ikimuistoisia treffejä.
Siivousalalla esimiehenä toimiva Auri keksi heti, että voisi lahjaksi tarjota palveluitaan. Deitti oli luultavasti luullut, että Auri olisi tullut vähän pintoja pyyhkimään, mutta lopulta nainen oli viihtynyt kylässä taloa siivotessa kellon ympäri.
Siivous vaatii harjoittelua
Hetkessä Auri on jo työn touhussa putsaamassa uunia ja vastailee samalla nauraen hänelle esitettyihin kysymyksiin. Itsevarmuus näkyy otteissa. Siivousalalla hän on työskennellyt jo yli 10 vuotta.
– Olen tehnyt kaikki mahdolliset virheet tässä vuosien varrella, hän kertoo.
Harvalle siivoaminen on mieluista puuhaa. Auri uskoo, että syynä on taidon puute. Monelle siivoaminen on aikaa vievää, eikä lopputulos välttämättä näy siihen investoidussa ajassa. Aurin mielestä on ihan ymmärrettävää, ettei sellainen tekeminen ole mielekästä, jossa ei koe olevansa hyvä.
– Siivoaminenkin voi olla seksikästä, Auri yllättäen toteaa.

