Saksalaistutkimuksen mukaan naisten kannattaa halata kumppaniaan ennen jännittävää tapahtumaa, kuten työhaastattelua tai esityksen pitämistä. Se nimittäin näyttäisi helpottavan stressiä.
Naisten kannattaa halata kumppaniaan ennen stressaavaa tapahtumaa. Se näyttäisi toukokuussa julkaistun saksalaistutkimuksen mukaan vähentävän heidän kohdallaan stressiä, kertoo Eurekalert-sivusto.
Lue myös: Tutkimus paljasti tehokkaimmat flirttailukeinot – yksi ylitse muiden
Halaamisen vaikutuksia testattiin jäävesitestillä
Tutkimuksen teosta vastasi Gesa Berretz Ruhr University Bochum -yliopistosta. Selvittääkseen halaamisen mahdollista stressiä vähentävää vaikutusta Berretz tiimeineen suoritti analyysin, jossa tarkasteltiin 76 romanttisessa suhteessa olevaa henkilöä.
Kaikille osallistujille tehtiin stressiä aiheuttava testi: heitä pyydettiin pitämään toista kättään jäävesikylvyssä kolmen minuutin ajan samalla, kun heitä tarkkailtiin. He pitivät koko ajan katsekontaktia kameraan.
Ennen testiä puolet pariskunnista saivat ohjeistukseksi halata toisiaan, kun taas toiset eivät halanneet. Tutkijat mittasivat monenlaisia stressin indikaattoreita ennen ja jälkeen kokeen, muun muun muassa osallistujien syljen kortisolitasot. Kortisoli on kehon stressihormoni.
Tilastollinen analyysi paljasti, että kumppaniaan halanneilla naisilla kortisoliresponssi stressitestiin oli matalampi kuin naisilla, jotka eivät kumppaniaan halanneet. Kehon stressireaktio ei ollut siis niin voimakas kuin verrokkiryhmällä. Tätä mitattiin sylkinäytteen perusteella.

