Kadonneen uusin etsintäyritys juuri ennen joulua ei tuottanut tulosta. Etsintöjen jatkumista saatetaan joutua odottamaan kevääseen asti.
Italian Dolomiiteilla marraskuussa kadonneen suomalaisen base-hyppääjän löytämiseksi tehtiin joulun alla uusi yritys. Agordon alueen vuoristopelastajat tarkastivat helikopterin avulla suomalaismiehen katoamisalueen 23. joulukuuta, mutta eivät löytäneet kadonneesta uusia johtolankoja, RAI news ja useat muut italialaismediat uutisoivat.
Agordon vuoristopelastajien asemapäällikkö Diego Favero kertoo, että jo kertaalleen lopetettua etsintää päätettiin yrittää uudelleen, kun pitkään jatkunut lämmin sää oli sulattanut osan Busazza-vuoren seinämällä olleesta lumesta.
Suomalaismiehen epäillään hypänneen vuorelta marraskuun puolivälissä ja päätyneen johonkin sen juuressa sijaitsevista rotkoista. Faveron mukaan miehen todennäköinen olinpaikka on onnistuttu löytämään kännykän geopaikannuksen avulla. Paikannuksessa käytettiin kolmea erilaista tekniikkaa, jotka kaikki osoittivat samalle alueelle.
– Tutkimme uudestaan aluetta, jossa melko varmasti sijaitsee kännykkä ja todennäköisesti myös sen omistaja. Etelän suunnassa olosuhteet olivat hyvät, mutta pohjoisessa sijaitsevissa rotkoissa oli vielä lunta, emmekä löytäneet mitään, Favero kertoo MTV uutisille puhelimitse.
Faveron mukaan aluetta aiotaan pitää silmällä, ja etsintöjä jatketaan heti kun olosuhteet sen sallivat. Todennäköisesti vasta myöhemmin keväällä, kun lumet alkavat sulaa.
– Ensin etsintöjä tehdään helikopterilla, mutta myöhemmin varmasti myös kiipeämällä vuorenseinää alas. Hänen tuomisensa pois rotkosta ei tule kuitenkaan olemaan helppoa. Kyse on pystysuorasta, 900 metriä korkeasta seinämästä, Favero sanoo.

