Lena Grenat asui 20 vuotta Yhdysvalloissa ja näki vastakkainasettelun kasvun. Suomi on hänen mukaansa valitettavan samankaltaisella tiellä.
Ensi viikon tiistaina Yhdysvallat äänestää uudesta presidentistä. Koko maailma tuntuu nyt pidättävän hengitystään.
Vaalit ovat olleet kansainvälisesti valtava puheenaihe viimeistään siitä lähtien, kun entinen presidentti Donald Trump ilmoitti lähtevänsä republikaanien ehdokaskisaan.
Eri lopputulemilla spekulointi on tullut uutisia seuraaville ihmisille tutuksi. Entä jos Trump voittaa? Entä jos Trump häviää? Salamurhayritykset ovat kiihdyttäneet mediahuomiota entisestään.
Lue myös: Vaalivirkailija kertoo MTV:lle, millaisia uhkauksia hän sai Trumpin painostuksen jälkeen – väkivallan uhka kytee taas
Suomi–Amerikka-yhdistysten liiton toiminnanjohtaja Lena Grenat sanoo, että on seurannut mielenkiinnolla sitä, kuinka suuren huomion nämä presidentinvaalit ovat saaneet.
– Ymmärrän tavallaan, että suomalaisia on tämä kiinnostanut. Yhdysvallat on aina kiinnostanut suomalaisia, mutta tänä vuonna erityisesti, Grenat pohtii.
Moni suomalainen on viimeisten noin kymmenen vuoden aikana ihmetellyt, mihin Donald Trumpin poliittinen suosio Yhdysvalloissa perustuu.
– Tietysti suomalaisen on vaikeaa nähdä asioita konkreettisesti. Loppupeleissä moni amerikkalainen äänestää oman lompakkonsa kautta, Grenat tiivistää.
