Euroopan komissio ehdottaa 25 prosentin vastatulleja useille yhdysvaltalaisille tuotteille, kertoo uutistoimisto Reuters.
Tullit on määrä julkistaa ylihuomenna, kun jäsenmaat ovat äänestäneet asiasta.
Reuters perustaa tietonsa näkemäänsä asiakirjaan.
Kyseessä ovat vastatoimet USA:n asettamille teräs- ja alumiinitulleille.
Osan EU:n vastatulleista on määrä astua voimaan toukokuun puolivälissä ja osan joulukuun alussa.
Tullit koskisivat esimerkiksi timantteja, hammaslankaa, makkaraa, pähkinöitä ja soijapapuja.
Listalla sen sijaan ei ole viskiä, viiniä ja maitotuotteita, joita sinne aiemmin harkittiin.
Esimerkiksi viinintuottajamaat Ranska ja Italia säikähtivät Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uhkausta uusista 200 prosentin lisätulleista EU:n alkoholille, jos viskille ja viinille olisi asetettu vastatulleja.
Trump on määrännyt EU:lle useita eri tulleja.
Niihin kuuluvat teräs- ja alumiinitullit sekä autotullit.
Lisäksi Trump ilmoitti viime viikolla uusista 20 prosentin tuontitulleista EU:lle ja useille muille maille, mikä on saanut pörssikurssit syöksymään ympäri maailmaa.
Aiemmin tarjottiin "nollatullisopimusta"
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi maanantaina, että EU tarjosi Yhdysvalloille aiemmin teollisuustuotteita koskevaa tullivapautta.
Von der Leyenin mukaan "nollatullitarjous" Yhdysvaltain ja EU:n välillä tehtiin ennen kuin Yhdysvaltain presidentti asetti EU:sta tuotaville tuotteille 20 prosentin tullit.
